lähtö kotiin

Kuvassa on paljon minun kokemaani Afrikkaa, tummahipiäinen, värikäs, yritteliäs, iloinen, rehevä, vähän villi...
Nyt on kotiinlähdön aika. Tavarat kassiin ja taipaleelle varhain huomisaamuna. Kotimatka kestää yli puolitoista vuorokautta. Lähtö on aina haikea mutta kotiin on hyvä palata, olenhan koko ajan pienesti kaivannut perhettäni, ystäviäni ja läheisiäni.

Viimeiset viikot mieli on punninnut tätä kaikkea. Mitä tältä Afrikan ajalta odotti ja mitä se toi tullessaan. Matkan varren yllätykset, säikähdykset, suuttumukset, sopeutumiset ja viihtymiset vaativat varmasti pitkällistä sulattelua kotimaassakin. Parhaita hetkiä on tuonut tämä yhteisöllisyys, olen tuntenut kuuluvani hyväksyttynä jäsenenä työyhteisöön. Olen saanut ystäviä paikallisista ihmisistä ja oikein hyviä hetkiä olemme viettäneet suomalais-ruotsalaisporukassa. Vertaistukea on todella tarvinnut kun kaikki on niin erilaista. Olen saanut käydä hienoissa kohteissa, safarilla, maasaikylässä, Matemalla, Mufindissa...
Oma työni on ollut kovin erilaista mitä siltä odotin mutta siihenkin pikkuhiljaa sopeuduin. Leikkaustoiminta on ok vaikka etukäteisdiagnostiikka onkin puutteellista. Synnytysten hoito ei melestäni ole asianmukaista, siitä olen jo aiemminkin kertonut. Toisaalta, jos minulla on vielä joskus mahdollisuus tulla tänne uudestaan, osaan varustautua etukäteen sekä henkisesti että synnytystoimintaa varmistavilla ja helpottavilla konsteilla.

Olen saanut nauttia kuivasta kuumasta kaudesta ja seurata luonnon heräämistä sateiden alettua.Olen nauttinut savannikävelyistä. Olen kuullut monenlaista linnunlaulua ja nähnyt kaikenlaista pikkuelämää vilisemässä nurkissa ja tantereella. Olen menettänyt osan sydämestäni Afrikalle.

Viimeisessä kuvassa on suunnatonta herkkyyttä joka koskettaa erityisesti kotimaan melojaa. Kuva on Njassa-järveltä, paikalliset menossa kotiin markkinoilta.
Kiitokset blogini lukijoille siitä että olette halunneet kulkea mukana matkallani!

Itsenäisyyspäiviä ja viimeisiä työhetkiä Ilembulassa

Kuvassa on vastasynnyttänyt nuori nainen. Vauva oli verhon takana hoitopydällä kirjavaan kankaaseen käärittynä, terve vastasyntynyt. Äiti sanoi minulle että haluaisi nähdä vauvansa ja sain nähdä tuon haltioituneen onnellisen ilmeen kun hän sai lapsen vierelleen. Kyllä tuntui hyvältä.

Tänään oli viimeinen työpäivä. Haikein mielin katselin paikkoja,  kierrettiin ja tein kohdunpoistoleikkauksen. Hiki virtasi leikkaussalissa vaikkei homma ollut liian hankala, ilma vaan on kovin kostea eikä ilmastoinnista tai edes tuulettimesta puhettakaan. Ruotsalainen kandi Johannes oli assistenttina ja hän lupasi muistaa kertoa tammikuussa alkavalla gynen kurssillaan 'meillä Ilembulassa tehtiin näin...'

Eilen oli trooppinen ukkonen ja kaatosade joka kesti ainakin kolme tuntia. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen mutta illan suussa alkoi taas kaatamalla sataa. Kattokin hiukan vuotaa. Tähän saakka kuivana ollut joenuoma oli aamulla tulvinut, huomenna pitää mennä katsastamaan minne asti vesi ulottuu. Termiitit tai jotkut muut önniäiset pitävät valtavana joukkona siivenpudotusjuhliaan ulkona terassilla ja ikkunaa vasten. Uutta ja ihmeellistä tämäkin.

Tässä eletään kahden itsenäisyyspäivän välissä. Oma 6.12. tuntui täällä kovin tärkeältä. Työpäivähän se  oli mutta illalla vietimme pienimuotoiset mutta arvokkaat juhlat daktari Leenan kotona. Ensin kuunneltiin Finlandia, sitten laulettiin ruotsalaispojille malliksi Maamme-laulusta ensimmäinen säkeistö ja kahvin jälkeen kuunneltiin Sibeliuksen viulukonsertto. Kahvipöydän koristeena Suomen lippu ja sinivalkoinen kynttilä palamassa.
Seuraavana aamuna nettiotsikot Linnan juhlista tuntuivat tyhjänpäiväisiltä.

Tansanian itsenäisyyspäivä on 9.12. ja huomenna on maan 50. itsenäisyyspäivä. Kyselin paikallisilta onko mitään juhlallisuuksia mihin voisi osallistua. Eipä ole, ei kirkossakaan. Itsenäistyminen on heillä tapahtunut niin erilaisessa tilanteessa kuin meillä etteivät osaa sitä samalla lailla arvostaa. Tansania oli ensin Saksan alusmaa ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen Englannin alusmaa, vapautuminen lienee tapahtunut ilman suurempaa dramatiikkaa.

Alakuvassa on valkovuokon tapaisia kukkia, niitä ilmestyi joentörmälle noin viikko sitten. Tämän kaatosateen jälkeen luonto puhkeaa valtavaan kukoistukseen mutta sitä en pääse näkemään tälllä kertaa, kotimaa kutsuu.

pellon kuokkijat

Tämän päivän blogista jäi kuokkimiskuva vahingossa pois. Olen niin vaikutettu  kyläläisten ahkeruudesta peltojensa kanssa että lisään kuvan tähän.

Tansanialaiset (vale)häät

Lauantaina koitti odotettu hääjuhlapäivä. Kirkkoon oli kutsuttu klo 11. Morsian saapui koristellussa hääautossa vanhempiensa kanssa. Morsiamella oli kaunis oranssinsävyinen kukkamekko, hieno tukkalaite ja kaunis meikkaus, myös kämmenselät oli koristeltu kimalteleviksi. Hääväki oli 'pyntätty kretonkiin'. Morsian kulki edellä alttarille, hääväki asettui penkkeihin ja tilaisuus alkoi. Oli ihmettä kun sulhasta ei näkynyt missään. Pikkuhiljaa selvisi että kyseessä olikin hääjuhlien ensimmäinen osa, send off party, se oli kutsussakin jos vain olisi ymmärtänyt.Morsiamen vanhemmat näin lähettävät tyttärensä avioliittoon. Varsinainen hääjuhla on viikon kuluttua sulhasen kotikylässä. Sulhasen vanhemmat ja jonkin verran sukua oli kirkossa mukana. Pappi puhui eloisasti ja välillä nuorten kuoro lauloi gospeltyylistä musiikkia ja tanssi rytmikkääseen afrikkalaiseen tapaan. Kolehti käytiin viemässä kaksi kertaa alttarin edessä olevaan isoon koriin. Lähiomaiset ja muutamat perheen ystävät pitivät pieniä puheita. Siunauksen jälkeen morsian saateltiin ulos ja iloinen tanssi-ja laulukuoro otti hänet vastaan. Vielä valokuvaukset eri kombinaatioissa kirkon portaille ja morsian lähti hääautossa. -Meille oli neuvottu että kannattaa syödä jotain tässä vaiheessa sillä häätalossa ruoka saattaa viipyä, niinpä ehdimme käydä mamojen lounaalla vierastalossa.
Jatkojuhlat olivat kylän keskustassa. Juhlapaikka oli sopivan iso, olkikatettu tila missä oli hieno kankain ja vilkkuvaloin koristeltu peräseinä, juhlaväelle muovituolit maalattialla, sivussa buffetpöytä, ruuat lämpöastioissa niinkuin täällä aina näyttää olevan tapana. Musiikki soi ämyristä kovaa, bassot tärisivät ja spiikkeri veti ohjelmaa. Pienen odottelun jälkeen saapui morsiuspari, nyt komea sulhanenkin mukana.Tanssiporukka esiintyi, puheita pidettiin, kerroskakun leikkaaminen ja arvovieraille jakaminen oli ohjelmanumero niinkuin pari viikkoa sitten rippijuhlissakin. Morsian avasi kuohuviinipullon tarkoituksella juomaa kuohuttaen ja morsiusparille ja molempien vanhemmille sitä kaadettiin. Muut vieraat saivat Coca colaa ja Fantaa. Sitten oli puheita ja letkassa tanssimista ja alkoi lahjojen jako. Se kestikin aika kauan, oli pääohjelmanumero, välillä tuntui että samat ihmiset kävivät lahjomassa monta kertaa.  Lahjat olivat pääasiassa kodin varustusta, kankaita, pyyhkeitä, lakanoita, keittiötarvikkeita ja lahjan antajat veivät lahjat usein letkassa tanssien, selvästi iloiten siitä että saivat antaa, vaikka miten pientä. Lopulta lahjoja oli iso kasa, kuin runsaan joulupukin kontti. Sitten syötiin juhla-ateria, jokainen sai lautasen mihin emännät jakoivat ruuan, tummaa sekä vaaleaa riisiä, perunoita, spagettia, ruokabanaania, lihakastiketta, kanaa, murea lihapala ja tulista maustekastiketta. Ruoka syötiin käsin. Ilta siinä vaiheessa jo pimeni ja oli aika lähteä kotiin. Täällä eletään auringon mukaan, liikkeelle lähdetään auringon noustua ja iltapimeällä ollaan kotona.
Eniten näissä juhlissa kosketti ihmisten spontaani vapautunut juhlailo, selkeä keskinäinen ystävyys ja rento meininki. Eivät olleet mitkään pönötysjuhlat.

Sunnntaina oli aikaa kävellä savannilla. Kuivassa jokipohjassa on kaksi amaryllistä kasvamassa, toisessa yli 20 isoa kukkanuppua, toisessa 16. Niiden kasvua seurailen, amaryllis on lempijoulukukkani. Lisäksi joenpenkalla kasvaa valkovuokon näköisiä pieniä kukkia, ne ovat auki vain aamuisin, iltakävelyllä ovat supussa. Kuivasta savannista näyttää putkahtavan pikkuhiljaa kaikenlaista. Maisema kaikkineen hennosti vihertää ja takapihamme on jo hieno, ontuva Jordan, sairaalan puutarhapoika sitä innolla hoitaa.

Yläkuva on häistä, kirkosta.
Alakuvassa arkisempaa touhua, pellon kuokkimista. Viime viikolla kuokitut pellot ovat jo tanakalla taimella.

Sairaalan arkea viimeistä edellisellä työviikollani

Viime viikonloppuna perjantaista maanantaiaamuun oli 10 normaalisynnytystä ja 11 sektiota, siis sektioprosentti kiitettävät 52! Silti monelle vastasyntyneelle kävi huonosti. 2 sektioäitiä sai yllätyskaksoset, toisen lapset voivat hyvin mutta toinen äiti menetti jo toisen lapsistaan vaikka molemmat syntyivät hyväkuntoisina ja painoivat melkein 2 kiloa. 2 muun sektioäidin lapsi syntyi kuolleena, toisella tosin dramaattisesti kohtukin repesi. Maasaiäiti josta aiemmin kerroin synnytti huonokuntoisen infektoituneen lapsen joka kuoli nopeasti. Eilen vielä syntyi kilon painoinen keskonen joka sai olla villapeiton sisällä koko päivän eikä kukaan ollut hänestä kiinnostunut 'katsotaan miten pärjää', hänkin kuoli n. 16 tunnin ikäisenä. Eilen illalla oli sektoitu runsaasti vuotava äiti, hänenkin lapsensa kuoli. Äiti oli ollut omaisten leirissä eli sairaalan vieressä olevassa kiviseinäisessä suojassa odottamassa synnytyksen alkua. Siis ainakin 6 menetettyä vastasyntynyttä muutaman päivän sisällä kaikesta sektoimisesta huolimatta. Mietin tätä asiaa kuumeisesti eilen ollessani yksin savannikävelyllä enkä tiedä millä tavalla nämä ihmiset hyötyvät tällaisesta äitiyshuollosta. No, äitejä ei ole täällä oloaikanani menetetty, se on hyvä.

Kollega Arto kertoi hauskan jutun kylille suuntautuneesta avohoitoreissustaan. Jossain kaukana oli noin 40-vuotias nainen halvaantunut alaraajoistaan. Hänelle vietiin pyörätuoli ja vastaan tullut omainen ei suinkaan työntänyt tuolia perille vaan nosti sen päänsä päälle ja lähti kantamaan. Kyseinen halvaantunut potilas on HIV-positiivinen eikä häntä ole halvauksen takia mitenkään tutkittu. Arto lupasi maksaa röntgenkuvan. Perheneuvosto jäi miettimään asiaa ja tänään potilas oli tuotu kuvattavaksi. Arto oli antanut omaisille 20 000 shillinkiä (10 euroa) ja sanonut: keep the chance!

Eilen ehdin vähäksi aikaa lastenosaston kierrollekin. Siellä sairaat lapset ovat todella kipeitä, osa pitkään kuumeilleita, malariaa ja lavantautia ja hengitystieinfektioita. Samassa sängyssä saattaa olla kaksi tai useampia lapsia. Oli hauska seurata kahta pientä jotka olivat jo varsin terveitä, ruokailivat eli joivat vaalea maissipuuron tapaista juomaa samasta kupista, pienempi ensin ja isommalle loput ja sitten uuvahtvat samaan sänkyyn. Molemmilla omat äidit, eivät siis sisaruksia.

Yläkuvassa on varsin tyypillinen näky täällä. Ainoastaan valkonaamat lenkkeilevät savannilla turhanpäiten. Paikalliset ovat järkevissä hommissa.

Tänään iltapäivällä läksin orpolaan siellä vapaaehtoisena työskentelevän Mervin kanssa pieniä ulkoiluttamaan. Minulla on kantoliinassa vähän alle vuoden ikäinen kaksospuolikastyttö, lasten äiti oli kuollut synnytyksessä. Lapsilla on onneksi huolehtiva isä joka on luvannut hakea kaksoset kotiin kohtapuoliin, ainakin ennen kuin lapset täyttävät 2 vuotta. Meillä kaikilla oli mukavaa!

1.adventtisunnuntai 27.11.11 Afrikassa

Tänään aloitimme aamun laulamalla hoosiannan vierastalossa, meitä oli 4 suomalaista ja 2 ruotsalaista laulamassa. Yksi tuikkukynttilä palamaan, keittiön mamat Salome ja Sara kuuntelemaan ja laulu raikumaan. Sitten mentiin kirkkoon. Tällä kertaa kirkonmenoihin kuului myös näytelmä joka jatkui ja jatkui, emme saaneet selvää aihesta mutta vaikutelma että kyseessä olisi ollut jonkunlainen kansanvalistusjuttu. Huumoriakin siinä oli kun kirkkoväkeä nauratti. Saarnan piti sairaalan evankelista lempeällä tyylillään. Kirkkokansassa oli jo paljon tuttuja, sairaalan väkeä ja rippijuhlista tutuksi tulleita. Lopuksi oli taas huutokauppa sairaalan ulkopuolella, ananaksia, maissia, monta kanaa meni kaupaksi ja myös pässi narussa, se meni gynekologin rouva Mpumilwalle.

Muutama kanajuttu sallittaneen, ne jaksavat huvittaa.
Kirkon jälkeen huutokaupattu kana pääsi karkuun ja kirkkokansa juoksenteli sen perässä parhaimpiinsa pukeutuneena.
Naapurin kukko oli lemmentouhuissa kanan selässä ja piti kanan kaulasta kiinni terävällä nokallaan. Räpistely kesti muutaman sekunnin, kana lähti karkuun ja kukko juoksi heti toisen kanan perään.
Keittiön mamoilla on seuraavan päivän kanaruoka elävänä ämpärin pohjalla, sieltä kuuluu välillä kova siipien kahina ja kotkotus. Ei tunnu kivalta, käydään sanomassa pole kuku--voi kanaparkaa.
Kerran satuttiin paikalle kun mama Sara tappoi kanan ja alkoi valella sitä kuumalla vedellä että sulat irtoaisivat ja kyni sitten kanan. Silloin tuntui että iltaruoka ei maistu. Ruuan alkulähde hämärtyy kun ostelee kotona kaupan hyllyltä sievästi esivalmisteltuja tuotteita.

Elämä on asettunut uomiinsa, reissut ovat vähentyneet. Hyvä niin. Joka viikonloppu tulee käytyä Makampakossa, 30 km päässä olevassa isommassa kaupungissa. Sieltä saa automaatista rahaa ja torilta monenlaista, ei kuitenkaan ihan kaikkea mitä tarvitsisi. Esimerkiksi postikortteja ei löydy oikein mistään. Hehkulamppuja tiettävästi myydään jossain, en vain tiedä missä. Jugurttia ja keksejä ja viiniä sekä mangoja ja pari ihanaa kangasta ostin eilen.

Viime viikolla vierailimme n. 10 km päässä olevassa vammasten lasten ja nuorten kuntoutuskeskus INUGAssa. Se on italialaisten vetämä ja italialaisella rahalla perustettu paikka, hienot tarkoituksemukaiset tilat ja mukava osaava henkilökunta, paikallisia työssä myös. Italialaiset voivat suorittaa siviilipalvelun täällä, paikan vetäjä on alunperin tullut Tansaniaan sivariksi ja parhaillaan siellä oli miespuolinen fysioterapeuttisivari töissä. Paikka on tullut tosi tarpeeseen tälle alueelle missä aiemmin vastaavaa kuntoutusta on saanut vain pitkien matkojen takaa, valtaosalle potilaista täysin mahdotonta. Lapsi otetaan viikoksi tehokuntoutukseen jolloin paikassa myös yövytään, lapsi saa lounaan mutta omainen keittää illallisen ja huoltaa lapsen muuten. Maksu tästä viikosta on 10 000 shillinkiä eli 5 euroa. Kuntoutus jatkuu sitten polikliinisenä. Oli liikuttavan näköistä kun äidit lähtivät siitä kotiinpäin isoakin lastaan kantoliinassa kantaen.

Sosiaalinen elämä on vilkasta edelleen. Melkein joka ilta on jotain, priimusmoottorina enimmäkseen daktari Leena. Jumppaa on 2-3 kertaa viikossa, joskus illallisia, usein iltapäiväkahveja. Ollaan katsottu porukalla elokuvakin. Nyt suunniteltiin konsertti-iltaa niin että lattialla maaten kangaan kääriytyneenä kuunnellaan ensin joku konsertto ja väliaikakahvien jälkeen sinfonia! Perjantaina kuuntelimme oman nuorisoni avulla tänne asti saatettu Suomessa reilu viikko sitten kuultu radio-ohjelma Näistä levyistä en luovu-Leena Pasanen! Hieno ilta.

Yllä oleva kuva on aiemmin kertomaltani maaseudun neuvolakäynniltä. Siinä pieniä rokotetaan. Väriä riittää.

Luonto on heräämässä vihertämään muutaman kunnon sateen jälkeen. Pellot on kuokittu. Lintuja on ilmestynyt lisää, monenvärisiä ja kokoisia ja monenlaisia lauluääniä. Poltettu takapihammekin alkaa näyttää freesiltä. Naapurissa valtava kaktus avasi sadat kukkansa toissa-aamuna mutta kukoistus kesti vain hetkisen. Sade tulee kuuroina, vettä tulee kuin saavista jonkin aikaa ja se tuntuu vain hyvältä. Luonto ja kukat tuoksuvat ihanalta varsinkin aamuisin.

Adventista huolimatta ei osaa asettua ajattelemaan Suomen joulua ja talvea, ei vielä.

24.11. torstaina, takana olevan viikon tapahtumia

Viime perjantaina oli saunailta Tansanian Ilembulan kylässä. Täällä on oikein hyvä, kotoiselta näyttävä autenttinen sauna missä on uudehko kiuas,  4 vuotta sitten vaihdettu. Olipa hyvät löylyt ja tosi mukavaa, pitkästä aikaa. Ruotsalaispojatkin opetettiin saunomaan.

Lauantaina oli rippijuhlat. Juhlittavia poikia oli 4, yksi heistä daktari Leenan oma Noel, poika joka on löydetty hylättynä vauvana ulkovessasta joulun aikaan 15 vuotta sitten, nimetty Noeliksi ja kiikutettu Ilembulan orpokotiin. Hänen kehityksensä varhaisvaiheet ovat olleet hitaat ja hankalat mutta nyt poika on mukava fiksu ja koulussa hyvin pärjäävä. Suomalaisjoukolla odottelimme juhlavaatteissa tilaisuuden alkua. Oli vauhdikas ja värikäs meininki. Pojat olivat kiiltävissä sinisissä paidoissa ja suorissa housuissa, järjestelyporukan nuoret neidot samanvärisissä sinisissä mekoissa. Musiikkia reilulla volyymillä, tanssahtelua vähän väliä, spiikkeri mikrofonin kanssa, monikerroksisen kakun jakoa palasiin ja arvovieraille tikun nenästä syöttämistä, lahjojen antamista tanssahdellen, monenlaista reipasta ilonpitoa. Väkeä oli paljon, kuin puoli kylällistä. Lopuksi syötiin juhla-ateria, buffetpöytä hyvin järjestettynä. Noelin kirkkokonfirmaatio oli ollut jo viikko aiemmin.

Työssä dramatiikkaa riittä. lapsia menetetään vaikka sektioita tehdään urakalla edelleen.  Nuori ensisynnyttäjä oli ajatellut synnyttää kotona, oli jo illalla alkanut ponnistaa. Kun lapsi ei syntynyt hän ei voinut yöllä lähteä sairaalaan pimeän? takia, tuli vasta aamulla. Lapsi syntyi tiukasti, oli hyväpulssinen mutta ei alkanut hengittää ja menehtyi. Lapsen menetys ei täällä näytä olevan niin suuri murhe kuin meillä. Kuulin että joskus äidit kokevat helpotuksena jos toinen kaksosista ei jää henkiin.

Luonnonlapsia riittää. Osastolla on maasainainen, aiemmin 6 lasta kotona menestyksekkäästi synnyttänyt. Hän ei tiedä omaa ikäänsäkään eikä viimeisiä kuukautisiaan joten vauvan laskettu aika on hämärän peitossa. Syntynee joskus. Toivottavasti normaalisti.

Olen nyt tämän loppuajan tiukemmasti töissä varsinkin kun reissukamu anestesiologi Mervi lähti jo kotosuomeen. Alussa tuntui ettei omaa työosaamistaan pysty lainkaan hyödyntämään täällä mutta plussan puolelle jää ainakin keskustelut kollegoiden kanssa, luultavasti opettavaiset puolin ja toisin. Lisäksi olen opettanut dr Mpumilwaa, paikallista gynekologia, ultraäänen käytössä, huono kone mutta näkee sillä jotain ja oppilas on innoissaan.

Yläkuvassa on Njassajärven itäranta auringonnousun aikaan, alakuvassa länsiranta auringonlaskun aikaan, aika ihanaa.