sunnuntaina 30.10.Mufindi-viikonlopun jälkeen

Viime viikolla oli työhankaluuksia. Välillä ei voinut leikata kun steriilit liinat loppuivat. Toinen sterilointikaapeista oli ainoastaan kunnossa ja sektion alkua piti odottaa 2 tuntia kunnes saatiin uuninlämpimät steriloidut liinat ja seuraavana aamuna oli sama ongelma kun yöllä oli ollut paljon päivystysleikkauksia ja liinat loppuivat taas. Yhtenä päivänä taas ei ollut potilaaseen tiputettavia nesteitä. Ne tehdään täällä talossa, korkit falskaavat ja laatu luultavasti vaihtelee mutta hyvin potilaat ne sietävät. Kaikesta kuitenkin selvitään, hidastettuna mutta kuitenkin. Kätilöt huonosti ponnistuttavat potilaita, eräskin vauva sai olla ainakin 3 tuntia syvällä synnytyskanavassa, lähestulkoon näkyvissä, ilman seurantaa ja ilman ponnistusapua! Lapsi syntyi sitten ja virkosi nopeasti, kovin ovat sitkeitä.
Saimme täydennystä suomalaisjoukkoomme, 2 kollegaa, toisella pari turistiseuralaista ja yhden täällä ennen olleen kätilön joka menee nyt työhön orpokotiin. Hän haluaa ainakin ulkoiluttaa näitä alle vuoden ikäisiä orpoja kantoliinassa pitkin kylää, lapset kun eivät ole koskaan vielä päässeet ulos. Ruotsalaiset sairaanhoidon opiskelijat ovat reippaita, raikkaita ja kantaaottavia kavereitamme, olemme toistemme vertaistukiryhmiä aika ajoin.
Perjantaiaamuna läksimme 150 km ja 3 tunnin ajomatkan päähän Mufindiin Foxin Highland farm lodgelle. Tie oli loppupäässä kuoppaisessa kunnossa, maasturin peräpenkissä sai samalla täristyshieronnat. Maasto muuttui vihreäksi ja kumpuilevaksi, ajoimme hyvinhoidettujen teeviljelmien kautta englantilaistyyliseen kartanomaisemaan. Omistaja Mr. Fox on 72-vuotias englantilaisherra joka on tullut Tansaniaan parikymppisenä, aloittanut teetehtaassa työnteon ja sittemmin luonut mittavan omaisuuden ja monenlaista yritystoimintaa. Perheellä on tuhansia hehtaareita maata ja mm. 8 lentokonetta. Pojat ovat mukana perheyrityksissä. Tiluksilla oli 'järviä', suomeksi pieniä mutta idyllisiä lampia ja siellä voi uida ja meloa, molemmat lempipuuhiani. Sunnuntaina kävimme myös ratsastamassa maastossa tunnin verran, enimmäkseen kävelyvauhdilla, mutaman kerran myös kevyesti ravaten! Ruoka oli erinomaista ja ruuan kanssa nautittu lasillinen viiniä harvinaista herkkua täällä.
Lauantaina läksimme grand doctor Leenan kanssa tutustumaan erilaisiin sosiaalisiin projekteihin ja niiden puuhanaisiin. C.T.C.= care and treatment center hoitaa yli 4000 HIV-positiivista potilasta. Lisäksi kyliltä etsitään kaikkein sairaimmat ja vähäväkisimmät ihmiset, heidän talojaan korjataan ja uusia rakennetaan, todella huonosti hoidettuja lapsia otetaan orpokoteihin, lapset pääsevät kouluun, kyläkierroilla potilaita lääkitään... Vapaaehtoistöissä oli mukanamme lady fysioterapeutti Englannista, nuori aiemmin opettajana yläasteella toiminut Mary joka paikallisten yhteyshenkilöiden avulla etsii piilotellut vammaiset lapset näytille peräkyliä myöten ja kaksi eläkkeellä olevaa opettajaa Kanadasta, molemmilla rikkaat vaikutusvaltaiset aviomiehet jotka auttavat rahallisesti ja rouvat ovat sitoutuneet 10 vuoden ajan tulemaan Mufindiin 2 kuukaudeksi oppikirjaprojektiaan hoitamaan. Kävimme myös tutustumassa orpokotiprojektiin. Siellä oli 5 uutta taloa valmiina, jokaisessa 12 lasta ja 'äiti' joista muutama omien lastensa kanssa hoiti taloaan ja lapsiaan kodinomaisesti. Kova homma, 12 lasta, kasvatus, siisteys, ruuat ja pyykit, yksi äiti ja vain yksi lisäapu päiväsaikaan. Hyvältä näytti. Orpokotiprojektia johtaa nuori amerikkalais-kanadalainen pariskunta, heillä 2 omaa lasta 2v ja 6 kk, tekevät työtä koko sydämellään ja kertoivat etteivät kaipaa täältä mihinkään. Siellä oli myös todella hieno kasvitarha, pyrkivät omavaraisuuteen ja vielä myymään vihanneksia niin että rahoilla voi ostaa riisiä, sokeria ja öljyä. Illalla illastimme ja vietimme yhteistä aikaa koko tällä porukalla, lisäksi mukana juhlassa oli perhe Suomesta jotka olivat asuneet Tansaniassa parikymmentä vuotta sitten ja nyt aikuisten lasten kanssa katselemassa vanhoja tuttuja paikkoja.
Ihan mykistävää oli nähdä äärimmäistä köyhyyttä ja sairautta ja sitten näitä auttajia jotka voisivat viettää aikaansa  hienostellen mutta haluavat ja pystyvät hyvään työhön vaivaa nähden, vesi- ja sähkökatkojen keskellä kuumassa ja pölyssä.
Päivät ovat helteisiä, yötaivas mustansininen, ohut oranssi kuunsirppi makaa selällään taivaalla!

tiistai 25.10, toinen työviikko sunnuntain kyläreissun jälkeen

Sunnuntaina matron eli ylihoitaja tuli hakemaan meidät vierailulle ja lounaalle. Pöytä oli koreana, riisiä, perunoita, kanaa kahdella tavalla, keitettyä kaalia ja jälkiruuaksi hedelmiä. Hän pyysi minun lukevan ruokarukouksen ja sekunnin kymmenesosan häkellyksen jälkeen suoriuduin siitä mitenkuten, suomeksi! Oli mukava keskustella hänen perheeseensä ja terveydenhuoltoon liittyviä asioita. Hän on 2 pojan yksinhuoltaja, on aina ollut ja nyt huoltaa sisarensa kouluikäistä poikaa. Hänellä oli oma talo melko lähellä sairaalaa, sellainen atriumtyylinen jossa oli sisäpiha ja siellä kanojen lisäksi 4 isoa sikaa. Reikälattiassavessa ja pesupaikka myös pihalla ja keittiö eri rakennuksessa. Ruuat hän oli laittanut kolmella kiinalaista katukeittiötä muistuttavalla tulisijalla käyttäen hiiliä. Hänellä on myös vuokralaisia ja hän viljelee kotitilan maalla jotain, niinpä lienee ihan hyvin toimeentuleva. Mukava vierailu.

Maanantaina paikallinen gynekologikollega oli jossain, en tiedä missä, niinpä jouduin kiertämään kaikki synnytyspuolen n. 70 potilasta ihan yksin. Olipahan aika vaikeaa. Ilman diagnoosia mättävät antibiootin toisensa perään ihan varmuuden vuoksi. Malarialääkkeitä annetaan myös ilman kunnon diagnostiikkaa ja kun kysyin miksei näytettä oteta niin huitaistaan ettei kannata. No, tietävät taatusti malariasta paljon. Osastolle oli tulla tupsahtanut tajuton nuori äiti, oli synnyttänyt kotona 2 viikkoa sitten ja nyt sitten mennyt tajuttomaksi. Hän on HIV-positiivinen, diagnoosiksi oli laitettu virusenkefaliitti ja lääkkenä hiivalääkettä suoneen! Taas olin huuli pyöreänä ihmetyksestä. Sitten oli potilaita joiden kohdunsuun olisin halunnut tutkia mutta ei voinut kun ei ollut hanskoja. Pyysin lainaamaan leikkurista mutta eivät viitsineet, illemalla kävin sitten taskuuni hakemassa pienen varaston. Sain pidäteltyä jokapäiväistä sektiota, ei siis ollut mitään aihettakaan mutta heti kun selkäni käänsin niin paikallinen gynekologi olikin tullut töihin ja määrsi niitä 2. Tein toisen ja läksin kylälle hankkimaan syntymäpäivälahjaa Mervi-kamulle. Ostin Spriteä jonka voisi kuvitella kuohujuomaksi ja sitten ihan 2 olutta, viiniä ei ole. Lahjakin oli ok, hieno paikallinen savipotti ja vesimeloni. Varastin 2 ruusua naapurin penkistä ja niinpä juhlat saatiin aikaiseksi.

Tiistaina on leikkauspäivä. Meillä oli kohdunpoisto joka oli indisoitu, potilaalla hankalat anemisoivat vuodot niin että oli tarvinnut verensiirtoa, viimeisen siirron jälkeen viikko ennen leikkausta Hb n. 80. Sain leikata potilaan. Muuten meni hyvin mutta instrumenttihoitaja pyörtyi ja puudutettu potilas meni hengittämättömäksi hyvin varovaisen lisälääkityksen jälkeen.Oli aika hankala leikata kun ei ollut kunnon haavanlevitintä ja tilaa oli niukasti ja suoli punki koko ajan leikkausalueelle. Loppu hyvin, kaikki hyvin, toivottavasti potilas vielä toipuu ongelmitta. Eilen naapuriin tuli 5 ruotsalaistyttöä, sairaanhoito-opiskelijoita, oikein reippaita ja raikkaita. Heilläkin oli suurten ihmetysten päivä tänään, ensimmäinen klinikassa. Iltapäivällä jäin vielä seuraamaan synnytyssaliin miten kätilö hoitaa normaalin synnytyksen. Oli jo ponnistusvaihe mutta kätilö ei tehnyt oikein mitään, jotain huuteli synnyttäjälle verhon taakse. Istuin siinä reilu puoli tuntia ja kun kysyin etkö kuuntele sikiön sydänääniä, hän vastasi että ne ovat 130. Telepatiaa vaiko telemetriaa suoraan kohdusta kätilön korvaan? Läksin sitten pois ennenkuin kukaan keksii määrätä sektion tälle ainakin 3 lasta normaalisti synnyttäneelle naiselle.
Istun kirjoittamassa ensin upeassa iltaruskossa tummenevassa illassa suuren iltatähden alla. Johonkin se tähti sitten katoaa pimeän tullen. Nyt näkyy vain ison nuotion kajo taivaanrannassa.

Retki maasaikylään

Teholla työssä oleva paikallinen 32-v. oikein viehättävä maasaityttö halusi näyttää meille kotikylänsä. Matkaa sinne on noin 70 km ja menomatka sujui varsin sutjakasti kolmella kulkuneuvolla. Linja-autoja kulkee monta päivässä isolla tiellä joka vie Dar es Salaamista Sambiaan mutta aikatauluja ei ole, tien vieressä odotetaan ja päästään kyytiin jos tilaa on. Joskus voi päästä puolityhjään yhsityisautoon noin bussin hinnoilla ja näin menomatkalla. Tämä maasaiperhekunta jossa vierailimme asuu taloissa eivätkä kulje paimentolaisina paikasta toiseen. Siellä lapset on laitettu kouluun jo 40-v sitten ja koulutettua nuorisoa tämän hoitajaystävämme Jestinan lisäksi on muitakin. Jestinan äiti oli kylän ensimmäinen kristitty ja ilmeisen valistunut nainen. Nyt kylässä asuu 700 aikuista ja lisäksi lapset, kolmea eri heimoa, maasait ovat kavereita toisen muun heimon kanssa ja heillä on yhteinen koulu. Kovin vaatimaton kirkkokin kylässä oli ja terveystalo mutta siellä ei ole nyt toimintaa. Jestinan perhettä on 4 veljeä perheineen, viidennen veljen leski lapsineen ja sisar perheineen, sisar hoitaa 103-v vanhaa isotätiä ja alkaa olla siihen hommaan väsynyt kun mummo nukkuu päivät ja valvoo yöt ja tarvitsee litran maitoa ruuakseen. Mummeli oli varustettu pihalle istumaan, kävimme sanomassa päivää ja hän pienellä kärisevällä äänellä kyseli "ovatko miehiä vai naisia, ovatko kolonialisteja". Joka talon kävimme katsomassa ja joka paikassa toivoteltiin tervetulleiksi. Vaatimatonta oli mutta siistiä. Kotona on sängyt suurinpiirtein jokaiselle ja sitten huone jossa ei ole aina ruokapöytääkään, muutama jakkara vain. Keittiö tai keittokatos on erillinen, tulilla laitetaan ruokaa, kolmen kiven välissä ja jos on hienoa niin on muurattu hella. Nukuimme vanhimman veljen talossa ja siellä oli vierashuone ja ruokasali. Ruoka oli hyvää ja kaivosta otettu vesi hyvää ja kirkasta. Ulkona oli reikälattiassa vessa ja vieressä 'suihku' eli ämpäreissä vettä jota kannulla läträttiin mutta kaikki siistiä eikä hajuja. Talossa oli myös aurinkopaneeli josta saivat sähköä pieneen valaistukseen ja koko kylän kännyköiden lataamiseen. Kännykkä näyttää olevan kaikilla. Tämä vanhimman veljen talo oli vauras koska hänen tyttärensä on opiskellut ja ollut 2 vuotta Amerikassa töissä ja näin pystynyt rahoittamaan perhettään. Jestina sanoi myös haluavansa joskus rakentaa oman talon tänne ja kertoi että n. miljoonalla shillingillä eli 500 eurolla talon saisi kun maata ei tarvitse ostaa. Ihan pienimmät lapset pelkäsivät meitä kalpeanaamoja mutta 6-7 vuotiaat pojat tulivat syliinkin ja suurinta huvia oli kun otettiin kuvia ja sitten ujosti nauraen katsottiin millainen kuva tuli. Maasaimiehet pitivät kokousta puun alla ja mielellään asettuivat kuvattavaksi keskenään ja meidän kanssa. Kylän pastori tuli illalla kylään ihan meidän takiamme ja toi lahjaksi muovikassillisen maapähkinöitä, kovin liikuttavaa. Pihalla oli kanoja monenikäisine poikasineen, ihan pienet olivat ihan huippuja. Yhdessä perheessä oli vuohi kadonnut ja siitä oli ollut iso huoli mutta sitten vuohi löytyikin vastasyntyneen kilin kanssa, oli tosi pieni horjuvin jaloin. Puoliorpoa serkkupoikaa hoidettiin koko suvun voimin ja yhdellä äidillä 2 kuinen vauva oli kovin tyytyväinen kun sai koko ajan olla äidin kainalossa liinassa roikkumassa ja tissi oli joka hetki tarjolla. Imetys on itsestäänselvyys 2 vuotta minkä ajan äiti kantaa lasta selässään ja tämä aika kuuluu nukkua miehen kanssa eri huoneissa. Näyttää toimivan syntyvyydensäännöstelyssä mutta olisiko yksi syy HIVn leviämiseen?
Kotimatkaan meni 5 tuntia kun odoteltiin busseja, viimeisin oli täpötäynnä ja oikein vanha rämä mutta sillä päästiin sitten Ilembulaan saakka. Oli tarkoitus lämmittää sauna mutta ei ollut puita joten toisena iltana sitten.-Huomenna mennään matroonalle eli sairaalan ylihoitajalle kylään. Niinkuin huomaatte niin sosiaalinen elämä on oikein vilkasta vaikka olen ollut täällä vasta reilun viikon.

torstaina 20.10.

Villi meno jatkuu. Anteeksi hyvät blogini seuraajat mutta näitä lääkärijuttuja on nyt alkuun paljon, se on niin pinnalla kunnes tähän tottuu. Tänään taas jouduin tekemään 2 jonniinjoutavaa sektiota ilman kunnon indikaatiota. Toisessa odotettiin isoa lasta, syntyikin 2 pientä ja kaikki ihan yllätyksenä. Synnytyshuoneessa on 3 verhoilla erotettua välikköä jossa sängyn lisäksi hiukan mahtuu pyörähtämään ja sen päälle osastolta piikkilääkitystä tarvitsevat mm. tubiepäilypotilaat piipahtavat ihan samaan tilaan lääkkeitä saamaan. Ei auta olla pöpökauhuinen! Tuplahanskat hajoilevat leikatessa, ovat huonoa laatua. Kun on kristittyjen sairaala niin toivotaan varjelusta taudeilta. Maha ei toistaiseksi ole ollut yhtään kipeä ja malarianestolääke menee. Ei pitäisi olla malaria-aika mutta osastolla sellaisia potilaita on. Diagnostiikka on arvailua ja kuumeen mittaamista. Kamu Mervi on teholla lääkärinä, siellä on 8 paikkaa, 1 hoitaja ja sieviä vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutuneita oppilastyttöjä. Tänään siellä oli tajuton aivomalariapotilas jolla on paha pneumonia eikä siellä ole mahdollista laittaa hengityskoneeseen kun sitä ei ole, sitten HIV-positiivinen nainen jolla paha spontaani peritoniitti, leikattu ja yllättäen paranemassa, sitten tajuton moottoripyöräonnettomuusmies jota omaiset ruokkivat maissipuurolla nenämahaletkuun! Sitten vanha kakektinen mummo 86-v jolla epäiltiin suolitukosta koska maha oli pullallaan, oli vain kiinteää kakkaa joka leikkauksella!! poistettiin, hänellä myös yllättäen hemoglobiini 46 ja nyt parin veripussin jälkeen hänkin ihmeesti virkistyy. Oli myös ihan tavallisen hyvin onnistuneen kohdunpoiston jälkeen rouva 2 pv teho-osastolla ihan ilman syytä. Saraalan johtaja joutui menemään Dar es Salaamiin anomaan rahaa joka on ihan loppu, henkilökunnan 2 kuukauden palkat maksamatta. Palkkoihin tuli rahaa mutta sitten sanottiin että pitää priorisoida: pidetään sähkö ja vesi toiminnassa mutta uusia lääkkeitä ei voi hankkia. Onneksi meistä ei ole sairaalalle kulua jos ei hirveästi hyötyäkään. Kaikki soljuu entiseen totuttuun tapaan ja kainot ehdotukset jostain muusta torjutaan erilaisilla selityksillä. -Aamiaisella vierastalossa oli hurja muurahaisinvaasio, jotain kovasti haisevaa myrkkyä laittoivat ja siihen kellahtivat murkut. Luultavasti ko ainetta ei EU ainakaan olisi hyväksynyt. -Terassi-ilta tiedossa ja huomenna yökylään maasaikylille, siitä sitten seuraavaksi.

keskiviikko 19.10.

Ihan pakko avautua taas. On kyllä erikoinen meininki. Ensinnäkin tilastoerehdytys teille blogini lukijoille. 19 sektiota ei ollut viikonlopun vaan koko viikon saldo. Paljon se on silikin. Siitä innostuneena rupesin tutkimaan synnytysosaston tilastoja. Ne on kirjattu ruutuvihkoon, ehkä eivät ihan tarkkoja mutta lähes. 2010 synnytyksiä oli 1673 ja elävänä syntyneitä 1647, aika hyvä. Sektioita oli tehty 710 eli 42,4% joka on huikean paljon. Lisäksi synnytyksessä oli kirjattu 2 laparotomiaa, kun ihmettelin nii kerrottiin että oli epäity kohdun rupturaa. Äitikuolemia oli 13 eli 0,777%, ehkä näihin oloihin ok. Kuolinsyyt sepsis 2, cerebral irritation 1, eclampsia 1, malaria 1, anema 4 ja AIDS 4. Tänä vuonna sektioprosentti on vaihdellut 49-35%, edelleen paljon. Synnytyksiä ei monitoroida, ei käynnistetä, ei edistetä, ei tehdä imukuppeja, kun jotain pitää tehdä niin tehdään sektio! Tämä ei kyllä edistä täkäläisten äitiys- ja terveydenhuoltoa. Tänään tuli napanuoraprolapsi, sanottiin että syke on 90, oli varmasti äidin syke, ei ollut keinoa varmistaa asiaa ja tein taas turhan sektion, lapsi ei ollut elvytettävissä. Jo tekemistäni 4 sektiosta ainoastaan 1 on ollut indisoitu. Että sellaista. -Onneksi on tuo kaveri Mervi että saa vähän tuulettaa. Kun läksin töistä eli astuin synnytysosastoilta pihalle siinä oli kanaemo 11 poikasen kanssa ihan jaloissa. Poikaset äiti komensi laskeutumaan n. 1,5 m korkealta terassilta pihalle, oli hauskan näköistä kun niitä pelotti ja osasivat vain jonkin verran lentää niin osittainen mahalaskuhan siitä tuli. -Tehtiin taas savannikävely ja illallisella mamat yllättivät: olivat leiponeet karjalanpiirakoita! kauniisti oli rypytetty ja munavoin kanssa tarjottiin. Kovasti kehuttiin ja mamat olivat hyvillään.

tiistaina 18.10.11 kahden työpäivän jälkeen...

Maanantaina 17.10. aamu alkoi meetingillä klo 7.30. Sinne tulivat kaikki lääkärit, vastuuhoitajat ja yövahdit. Raportti viikonlopun tapahtumista annettiin, peräti 19 sektiota!! Lisäksi kerrottiin muista leikatuista potilaista ja teho-osaston tapahtumista. Sairaalassa oli n. 230 potilasta. Minut esiteltiin ja toivotettiin tervetulleeksi. Sitten aamukirkkoon klo 8. Pappi oli kovin karismaattinen ja ilmeikäs, valitettavasti en ymmärtänyt sanaakaan. Siellä sain myös esitellä itseni. Tämän jälkeen aamiaiselle vierastaloon. Osastokierrolla gynekologi Godfrey oli jo kiertämässä synnyttäneiden ja sektoitujen osastolla. Huoneita oli 2, kummassakin yli 10 potilasta, lapset samassa sängyssä. Varusteina näytti olevan matkalaukullinen kankaita joita käytetään vaatteena, lakanana ja peittona ja vauvallekin. Joku sukulaisnainen hoitaa vauvaa ja äitiäkin, pesee ja pyykkää sekä keittää ruokaa omaisten keittokatoksessa avotulella, pääasiassa maissipuuroa. Synnyttäneistä yksi äiti oli kuumeillut yli 40 monta päivää, ei testausmahdollisuutta mutta lääkittiin malariana. Toisella oli kuumepiikkejä ja kurkussa kaposin sarkoman näköisiä patteja, HIV-testattu aiemmin negatiiviseksi mutta nyt epäiltiin että testi näytti väärin. Raskaana olevien osastolla oli kovin sairas potilas, laihtunut, ääntä ei tullut, hankala yskä. Synnytyssalista sain 2 sektoitavaksi, toinen oli 16-v, synnytys ei edistynyt mutta ei mitään myöskään tehty sen edistämiseksi. Sektio sujui normaaliin tapaan, potilas puudutettiin istualtaan ja peiteltiin kuluneilla steriileillä vihreillä liinoilla. Instrumentit olivat kuluneet mutta ok. Langoissa oli toivomisen varaa. Toinen sektio taisi olla hätiköity, ei ollut kunnolla käynnissäkään, synnyttäjä oli 19-v. Ajateltiin ettei mahdu. Nämä sektiopäätökset teki paikallinen Godfrey. Tämä ensimmäinen työpäivä piti kruunata ihan oluella omalla terassilla, sitten savannikävelylle tunniksi, syömään ja illalla auringonlaskua ihailemaan terassille, lukemaan romaania ja saamaan tuulahduksia kotimaasta.
Tiistaina aamu alkoi maanantain tapaan ilman kappelia. Oli leikkauspäivä. Alkajaisiksi ompelivat miehen joka oli pahoinpidelty, pitkiä viiltohaavoja päälaella, toinen poski halkaistu poikittain n. 15 cm pitkällä V-mallisella viiltohaavalla ja pitkiä haavoja käsissä ja jaloissa. Kierrolla yskivllä potilaalla thorax-kuvassa vahva tubiepäily. Eiliset sektiot voivat hyvin. HIV-uusintatestaus kovin sairaalla toisella potilaalla ei ollut edistynyt mitenkään. Asisteerasin associate medical officerin (AMO) tekemän hysterectomian, se meni oikein tyylikkäästi, hyvä hemostaasi ja leikkaus eteni sutjakkaasti. Leikkauspotilaille annetaan rutkasti antibiootteja, mm. kloramfenikolia profylaktisesti Olin myös poliklinilakka, oli vähän sinnepäin, lyhyt anamneesi ja vatsan painelu päältäpäin. Gyn tutkimus potilas pitkällään, ei jalkatelineitä eikä spekuloita. Oikein vanha UÄ-laite, Saksasta peritty, vain abdominaalianturi ja paljon häiriötä mutta jotain sillä näki. Kollega ei osannut lainkaan käyttää laitetta. Iltapäivällä vielä 'kiireellinen' sektio, potilas odotti salissa ainakin puoli tuntia, osan ajasta leikkauspöydällä aivan yksin. Syntyi pienikokoinen lapsi vihreästä paksusta lapsivedestä napanuora kaulan ympärillä, virkistyi suht. hyvin ja tämä sektio oli aiheellinen. Näin rankan työpäivän jälkeen suihkuun, syömään ja illalla Jestina, teholla työskentelevä maasaityttö tuli vieraisille kertomaan maastaan, katsomaan meidän kuvia ja suunnittelemaan kanssamme ensi viikonlopun matkaa hänen kotikyläänsä.

Matka Ilembulaan ja ensimmäinen viikonloppu

Olen vuorotteluvapaallani halunnut tulla Tansaniaan Ilembulan sairaalaan vapaaehtoistyöhön gynekologiksi 2 kuukaudeksi. Rotareiden lääkäripankin kautta se mahdollistui. Matka alkoi tiistaina 11.10. KLM lennolla Amsterdamin kautta Dar es Salaamiin. Pitkä lento meni joutuisasti torkkuen ja välillä maapallon pintaa ihmetellen ja karttaan verraten. Vuodentakainen Kilimanjaron retki tuli elävästi mieleen reppuselkäisiä vaelluskenkäisiä lentomatkakumppaneita katsellessa. Luottokuski Frank vei darissa hotelliin ja auttoi seuraavana päivänä rahanvaihdossa, adapterin ja mokkulan hankinnoissa. Darissa oli myös helppo kulkea jalkaisin, tosin monetkaan kadut eivät ollet merkittyjä. Kala- ja simpukkatori oli värikäs, vilkas, aromikas nähtävyys. Kävin myös kansallismuseossa, kasvitieteellisessä puutarhassa, vanhassa sairaalassa mitä uudistetaan maan syöpähoitokeskukseksi ja ihailin kolmen kirkkokunnan pyhättöjä.
Torstaiaamuna oli taas aikainen herätys, klo 6.30 piti olla sisäisten lentojen kentällä. Frank sinne kuskasi ja kertoi surullisen kohtalonsa. Hänen vaimonsa oli kuollut sektiota seuraavana päivänä mahdollisesti keuhkoemboliaan 46-vuotiaana ja perheeseen nyt syntynyt poikavauvakaan ei ilmeisesti ole terve, aivovauriota epäillään. Aiemmat 3 tytärtä sentään voivat hyvin. En voinut kuin pahoitella ja toivottaa voimia. Lentokone oli pienoinen yllätys, 10-paikkainen Cessna, missionkuljetus. Lento kesti reilut 2 tuntia ensin pilvessä mutta noin tunti ennen perille tuloa savanni ja sitten jo vuoristokin näkyi alla. Matkaseurana oli mm. saksalainen eläkkeellä oleva sytologi joka oli menossa Mbeyan lähellä olevaan sairaalaan opettamaan Papa-näytteen tekoa, tarkoituksena on alkaa seuloa HIV-positiiviset potilaat joilla on suuri riski kervixkarsinomalle ja esiasteile. Pieni kun maailma on niin meillä on yhteinen tuttava Maria Ioannidou, sytologiystäväni Kreikasta. Ennen lähtöä koneen kapteeni rukoili ääneen, oudoltahan se tuntui mutta hyvin lento meni. Mbeyan kenttä on pelto, kiitorata hiekasta! Ilembulan sairaalan autokuski tuli hakemaan ja 150 km matkaan meni nelisen tuntia.
Ilembulassa tapasin heti grand doctor Leena Pasasen, lastenlääkärin joka on ollut täällä lähetyslääkärinä vuodesta 1981 lähtien. Lisäksi vastassa oli Mervi Mendiluce, anestesialääkäri joka oli tullut 2 viikkoa aiemmin. Hänen kanssaan jaamme reilunkokoisen riisutun paritalonpuolikkaan, kummallakin on oma huone, yhteistä tilaa reilusti ja parasta kaikessa terassi josta näkymä takapihalle missä on kukkivia pensaita, nyt kuiva jokivarsi missä on vihreitä puita ja laaja savanni ja sen takana Kipengerevuoret joiden taakse aurinko laskee.
Torstai-iltana ja perjantaina saimme nauttia Leenan vieraanvaraisuudesta hänen kauniissa kodissaan ja kuulla tarinoita ja nähdä koskettavia kuvia vuosien varrelta. Tutustuimme sairaalan orpokotiin missä oli nyt 10 lasta, kaikki alle 2 vuotiaita, osa löydetty, yksi lapsista löydettäessä rotansyömä, pääasiassa lapsia joiden äidit olivat kuolleet synnytykseen tai kohta sen jälkeen. Lapset näyttyvät kaikki hyvinvoivilta ja saimme nähdä myös ruokahetken. Kaikki söivät erittäin hyvin ja nopeasti, ei tarvinnut houkutella.
Perjantaina 14.10. tehtiin tutustumiskäynti sairaalaan, kovin on erilaista kuin kotona. Omaiset keittävät avotulilla maissipuuroa potilaille ja asuvat omaisille tarkoitetuissa kopperoissa, lattialla nukkuen.
Illan suussa teimme vielä kävelyretken savannille.
Lauantaina Leenalle tuli suomalainen opettajaperhe Iringasta kahville ohikulkumatkalla ja meidätkin kutsuttiin kahville. Sen jälkeen mentiin ostoksille n. 35 km päässä olevaan Makambakon kaupunkiin. Siltä saa ostaa jugurttia, keksejä, vessapaperia ym. komeron kokisesta kaupasta. Lisäksi basaarin oloiselta kauppakujalta ostettiin afrikkalaiset mekot ja kankaita kodin sisustukseen.
Ruokaa saa vierastalosta säännöllisesti, mamat laittavat hyvää, eurooppalaistyylistä ruokaa 3 kertaa päivässä. Jälkiruokana on hedelmää ja kahvit päälle.
Sunnuntaiaamuna laitoin uuden mekon päälle ja läksin kirkkoon klo 8. Kirkko oli ihan täynnä, monella vauvat mukana, vauvat ovat sylissä tain selässä kantoliinalla eikä kukaan itkenyt. Kirkonmenot muistuttivat paljon kotoista, musiikkia oli enemmän ja kirkonmenojen päätteeksi oli huutokauppa kirkon ulkorappusilla, kaupan oli pähkinöitä, viljaa ja muovikassista vetäistiin musta elävä kana. Päivä oli lämpimin tähänastisista, kävimme kylällä kaljoilla ja pikkuostoksilla ja loppupäivä nautiskeltiin terassilla lukien. Maanantaina sitten töihin...

Reissun alkuun yksi viikko

Aino loi äidille mahdollisuuden blogin pitämiseen. Jatkoa seuraa reilun viikon kuluttua...