lähtö kotiin

Kuvassa on paljon minun kokemaani Afrikkaa, tummahipiäinen, värikäs, yritteliäs, iloinen, rehevä, vähän villi...
Nyt on kotiinlähdön aika. Tavarat kassiin ja taipaleelle varhain huomisaamuna. Kotimatka kestää yli puolitoista vuorokautta. Lähtö on aina haikea mutta kotiin on hyvä palata, olenhan koko ajan pienesti kaivannut perhettäni, ystäviäni ja läheisiäni.

Viimeiset viikot mieli on punninnut tätä kaikkea. Mitä tältä Afrikan ajalta odotti ja mitä se toi tullessaan. Matkan varren yllätykset, säikähdykset, suuttumukset, sopeutumiset ja viihtymiset vaativat varmasti pitkällistä sulattelua kotimaassakin. Parhaita hetkiä on tuonut tämä yhteisöllisyys, olen tuntenut kuuluvani hyväksyttynä jäsenenä työyhteisöön. Olen saanut ystäviä paikallisista ihmisistä ja oikein hyviä hetkiä olemme viettäneet suomalais-ruotsalaisporukassa. Vertaistukea on todella tarvinnut kun kaikki on niin erilaista. Olen saanut käydä hienoissa kohteissa, safarilla, maasaikylässä, Matemalla, Mufindissa...
Oma työni on ollut kovin erilaista mitä siltä odotin mutta siihenkin pikkuhiljaa sopeuduin. Leikkaustoiminta on ok vaikka etukäteisdiagnostiikka onkin puutteellista. Synnytysten hoito ei melestäni ole asianmukaista, siitä olen jo aiemminkin kertonut. Toisaalta, jos minulla on vielä joskus mahdollisuus tulla tänne uudestaan, osaan varustautua etukäteen sekä henkisesti että synnytystoimintaa varmistavilla ja helpottavilla konsteilla.

Olen saanut nauttia kuivasta kuumasta kaudesta ja seurata luonnon heräämistä sateiden alettua.Olen nauttinut savannikävelyistä. Olen kuullut monenlaista linnunlaulua ja nähnyt kaikenlaista pikkuelämää vilisemässä nurkissa ja tantereella. Olen menettänyt osan sydämestäni Afrikalle.

Viimeisessä kuvassa on suunnatonta herkkyyttä joka koskettaa erityisesti kotimaan melojaa. Kuva on Njassa-järveltä, paikalliset menossa kotiin markkinoilta.
Kiitokset blogini lukijoille siitä että olette halunneet kulkea mukana matkallani!

Itsenäisyyspäiviä ja viimeisiä työhetkiä Ilembulassa

Kuvassa on vastasynnyttänyt nuori nainen. Vauva oli verhon takana hoitopydällä kirjavaan kankaaseen käärittynä, terve vastasyntynyt. Äiti sanoi minulle että haluaisi nähdä vauvansa ja sain nähdä tuon haltioituneen onnellisen ilmeen kun hän sai lapsen vierelleen. Kyllä tuntui hyvältä.

Tänään oli viimeinen työpäivä. Haikein mielin katselin paikkoja,  kierrettiin ja tein kohdunpoistoleikkauksen. Hiki virtasi leikkaussalissa vaikkei homma ollut liian hankala, ilma vaan on kovin kostea eikä ilmastoinnista tai edes tuulettimesta puhettakaan. Ruotsalainen kandi Johannes oli assistenttina ja hän lupasi muistaa kertoa tammikuussa alkavalla gynen kurssillaan 'meillä Ilembulassa tehtiin näin...'

Eilen oli trooppinen ukkonen ja kaatosade joka kesti ainakin kolme tuntia. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen mutta illan suussa alkoi taas kaatamalla sataa. Kattokin hiukan vuotaa. Tähän saakka kuivana ollut joenuoma oli aamulla tulvinut, huomenna pitää mennä katsastamaan minne asti vesi ulottuu. Termiitit tai jotkut muut önniäiset pitävät valtavana joukkona siivenpudotusjuhliaan ulkona terassilla ja ikkunaa vasten. Uutta ja ihmeellistä tämäkin.

Tässä eletään kahden itsenäisyyspäivän välissä. Oma 6.12. tuntui täällä kovin tärkeältä. Työpäivähän se  oli mutta illalla vietimme pienimuotoiset mutta arvokkaat juhlat daktari Leenan kotona. Ensin kuunneltiin Finlandia, sitten laulettiin ruotsalaispojille malliksi Maamme-laulusta ensimmäinen säkeistö ja kahvin jälkeen kuunneltiin Sibeliuksen viulukonsertto. Kahvipöydän koristeena Suomen lippu ja sinivalkoinen kynttilä palamassa.
Seuraavana aamuna nettiotsikot Linnan juhlista tuntuivat tyhjänpäiväisiltä.

Tansanian itsenäisyyspäivä on 9.12. ja huomenna on maan 50. itsenäisyyspäivä. Kyselin paikallisilta onko mitään juhlallisuuksia mihin voisi osallistua. Eipä ole, ei kirkossakaan. Itsenäistyminen on heillä tapahtunut niin erilaisessa tilanteessa kuin meillä etteivät osaa sitä samalla lailla arvostaa. Tansania oli ensin Saksan alusmaa ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen Englannin alusmaa, vapautuminen lienee tapahtunut ilman suurempaa dramatiikkaa.

Alakuvassa on valkovuokon tapaisia kukkia, niitä ilmestyi joentörmälle noin viikko sitten. Tämän kaatosateen jälkeen luonto puhkeaa valtavaan kukoistukseen mutta sitä en pääse näkemään tälllä kertaa, kotimaa kutsuu.

pellon kuokkijat

Tämän päivän blogista jäi kuokkimiskuva vahingossa pois. Olen niin vaikutettu  kyläläisten ahkeruudesta peltojensa kanssa että lisään kuvan tähän.

Tansanialaiset (vale)häät

Lauantaina koitti odotettu hääjuhlapäivä. Kirkkoon oli kutsuttu klo 11. Morsian saapui koristellussa hääautossa vanhempiensa kanssa. Morsiamella oli kaunis oranssinsävyinen kukkamekko, hieno tukkalaite ja kaunis meikkaus, myös kämmenselät oli koristeltu kimalteleviksi. Hääväki oli 'pyntätty kretonkiin'. Morsian kulki edellä alttarille, hääväki asettui penkkeihin ja tilaisuus alkoi. Oli ihmettä kun sulhasta ei näkynyt missään. Pikkuhiljaa selvisi että kyseessä olikin hääjuhlien ensimmäinen osa, send off party, se oli kutsussakin jos vain olisi ymmärtänyt.Morsiamen vanhemmat näin lähettävät tyttärensä avioliittoon. Varsinainen hääjuhla on viikon kuluttua sulhasen kotikylässä. Sulhasen vanhemmat ja jonkin verran sukua oli kirkossa mukana. Pappi puhui eloisasti ja välillä nuorten kuoro lauloi gospeltyylistä musiikkia ja tanssi rytmikkääseen afrikkalaiseen tapaan. Kolehti käytiin viemässä kaksi kertaa alttarin edessä olevaan isoon koriin. Lähiomaiset ja muutamat perheen ystävät pitivät pieniä puheita. Siunauksen jälkeen morsian saateltiin ulos ja iloinen tanssi-ja laulukuoro otti hänet vastaan. Vielä valokuvaukset eri kombinaatioissa kirkon portaille ja morsian lähti hääautossa. -Meille oli neuvottu että kannattaa syödä jotain tässä vaiheessa sillä häätalossa ruoka saattaa viipyä, niinpä ehdimme käydä mamojen lounaalla vierastalossa.
Jatkojuhlat olivat kylän keskustassa. Juhlapaikka oli sopivan iso, olkikatettu tila missä oli hieno kankain ja vilkkuvaloin koristeltu peräseinä, juhlaväelle muovituolit maalattialla, sivussa buffetpöytä, ruuat lämpöastioissa niinkuin täällä aina näyttää olevan tapana. Musiikki soi ämyristä kovaa, bassot tärisivät ja spiikkeri veti ohjelmaa. Pienen odottelun jälkeen saapui morsiuspari, nyt komea sulhanenkin mukana.Tanssiporukka esiintyi, puheita pidettiin, kerroskakun leikkaaminen ja arvovieraille jakaminen oli ohjelmanumero niinkuin pari viikkoa sitten rippijuhlissakin. Morsian avasi kuohuviinipullon tarkoituksella juomaa kuohuttaen ja morsiusparille ja molempien vanhemmille sitä kaadettiin. Muut vieraat saivat Coca colaa ja Fantaa. Sitten oli puheita ja letkassa tanssimista ja alkoi lahjojen jako. Se kestikin aika kauan, oli pääohjelmanumero, välillä tuntui että samat ihmiset kävivät lahjomassa monta kertaa.  Lahjat olivat pääasiassa kodin varustusta, kankaita, pyyhkeitä, lakanoita, keittiötarvikkeita ja lahjan antajat veivät lahjat usein letkassa tanssien, selvästi iloiten siitä että saivat antaa, vaikka miten pientä. Lopulta lahjoja oli iso kasa, kuin runsaan joulupukin kontti. Sitten syötiin juhla-ateria, jokainen sai lautasen mihin emännät jakoivat ruuan, tummaa sekä vaaleaa riisiä, perunoita, spagettia, ruokabanaania, lihakastiketta, kanaa, murea lihapala ja tulista maustekastiketta. Ruoka syötiin käsin. Ilta siinä vaiheessa jo pimeni ja oli aika lähteä kotiin. Täällä eletään auringon mukaan, liikkeelle lähdetään auringon noustua ja iltapimeällä ollaan kotona.
Eniten näissä juhlissa kosketti ihmisten spontaani vapautunut juhlailo, selkeä keskinäinen ystävyys ja rento meininki. Eivät olleet mitkään pönötysjuhlat.

Sunnntaina oli aikaa kävellä savannilla. Kuivassa jokipohjassa on kaksi amaryllistä kasvamassa, toisessa yli 20 isoa kukkanuppua, toisessa 16. Niiden kasvua seurailen, amaryllis on lempijoulukukkani. Lisäksi joenpenkalla kasvaa valkovuokon näköisiä pieniä kukkia, ne ovat auki vain aamuisin, iltakävelyllä ovat supussa. Kuivasta savannista näyttää putkahtavan pikkuhiljaa kaikenlaista. Maisema kaikkineen hennosti vihertää ja takapihamme on jo hieno, ontuva Jordan, sairaalan puutarhapoika sitä innolla hoitaa.

Yläkuva on häistä, kirkosta.
Alakuvassa arkisempaa touhua, pellon kuokkimista. Viime viikolla kuokitut pellot ovat jo tanakalla taimella.

Sairaalan arkea viimeistä edellisellä työviikollani

Viime viikonloppuna perjantaista maanantaiaamuun oli 10 normaalisynnytystä ja 11 sektiota, siis sektioprosentti kiitettävät 52! Silti monelle vastasyntyneelle kävi huonosti. 2 sektioäitiä sai yllätyskaksoset, toisen lapset voivat hyvin mutta toinen äiti menetti jo toisen lapsistaan vaikka molemmat syntyivät hyväkuntoisina ja painoivat melkein 2 kiloa. 2 muun sektioäidin lapsi syntyi kuolleena, toisella tosin dramaattisesti kohtukin repesi. Maasaiäiti josta aiemmin kerroin synnytti huonokuntoisen infektoituneen lapsen joka kuoli nopeasti. Eilen vielä syntyi kilon painoinen keskonen joka sai olla villapeiton sisällä koko päivän eikä kukaan ollut hänestä kiinnostunut 'katsotaan miten pärjää', hänkin kuoli n. 16 tunnin ikäisenä. Eilen illalla oli sektoitu runsaasti vuotava äiti, hänenkin lapsensa kuoli. Äiti oli ollut omaisten leirissä eli sairaalan vieressä olevassa kiviseinäisessä suojassa odottamassa synnytyksen alkua. Siis ainakin 6 menetettyä vastasyntynyttä muutaman päivän sisällä kaikesta sektoimisesta huolimatta. Mietin tätä asiaa kuumeisesti eilen ollessani yksin savannikävelyllä enkä tiedä millä tavalla nämä ihmiset hyötyvät tällaisesta äitiyshuollosta. No, äitejä ei ole täällä oloaikanani menetetty, se on hyvä.

Kollega Arto kertoi hauskan jutun kylille suuntautuneesta avohoitoreissustaan. Jossain kaukana oli noin 40-vuotias nainen halvaantunut alaraajoistaan. Hänelle vietiin pyörätuoli ja vastaan tullut omainen ei suinkaan työntänyt tuolia perille vaan nosti sen päänsä päälle ja lähti kantamaan. Kyseinen halvaantunut potilas on HIV-positiivinen eikä häntä ole halvauksen takia mitenkään tutkittu. Arto lupasi maksaa röntgenkuvan. Perheneuvosto jäi miettimään asiaa ja tänään potilas oli tuotu kuvattavaksi. Arto oli antanut omaisille 20 000 shillinkiä (10 euroa) ja sanonut: keep the chance!

Eilen ehdin vähäksi aikaa lastenosaston kierrollekin. Siellä sairaat lapset ovat todella kipeitä, osa pitkään kuumeilleita, malariaa ja lavantautia ja hengitystieinfektioita. Samassa sängyssä saattaa olla kaksi tai useampia lapsia. Oli hauska seurata kahta pientä jotka olivat jo varsin terveitä, ruokailivat eli joivat vaalea maissipuuron tapaista juomaa samasta kupista, pienempi ensin ja isommalle loput ja sitten uuvahtvat samaan sänkyyn. Molemmilla omat äidit, eivät siis sisaruksia.

Yläkuvassa on varsin tyypillinen näky täällä. Ainoastaan valkonaamat lenkkeilevät savannilla turhanpäiten. Paikalliset ovat järkevissä hommissa.

Tänään iltapäivällä läksin orpolaan siellä vapaaehtoisena työskentelevän Mervin kanssa pieniä ulkoiluttamaan. Minulla on kantoliinassa vähän alle vuoden ikäinen kaksospuolikastyttö, lasten äiti oli kuollut synnytyksessä. Lapsilla on onneksi huolehtiva isä joka on luvannut hakea kaksoset kotiin kohtapuoliin, ainakin ennen kuin lapset täyttävät 2 vuotta. Meillä kaikilla oli mukavaa!

1.adventtisunnuntai 27.11.11 Afrikassa

Tänään aloitimme aamun laulamalla hoosiannan vierastalossa, meitä oli 4 suomalaista ja 2 ruotsalaista laulamassa. Yksi tuikkukynttilä palamaan, keittiön mamat Salome ja Sara kuuntelemaan ja laulu raikumaan. Sitten mentiin kirkkoon. Tällä kertaa kirkonmenoihin kuului myös näytelmä joka jatkui ja jatkui, emme saaneet selvää aihesta mutta vaikutelma että kyseessä olisi ollut jonkunlainen kansanvalistusjuttu. Huumoriakin siinä oli kun kirkkoväkeä nauratti. Saarnan piti sairaalan evankelista lempeällä tyylillään. Kirkkokansassa oli jo paljon tuttuja, sairaalan väkeä ja rippijuhlista tutuksi tulleita. Lopuksi oli taas huutokauppa sairaalan ulkopuolella, ananaksia, maissia, monta kanaa meni kaupaksi ja myös pässi narussa, se meni gynekologin rouva Mpumilwalle.

Muutama kanajuttu sallittaneen, ne jaksavat huvittaa.
Kirkon jälkeen huutokaupattu kana pääsi karkuun ja kirkkokansa juoksenteli sen perässä parhaimpiinsa pukeutuneena.
Naapurin kukko oli lemmentouhuissa kanan selässä ja piti kanan kaulasta kiinni terävällä nokallaan. Räpistely kesti muutaman sekunnin, kana lähti karkuun ja kukko juoksi heti toisen kanan perään.
Keittiön mamoilla on seuraavan päivän kanaruoka elävänä ämpärin pohjalla, sieltä kuuluu välillä kova siipien kahina ja kotkotus. Ei tunnu kivalta, käydään sanomassa pole kuku--voi kanaparkaa.
Kerran satuttiin paikalle kun mama Sara tappoi kanan ja alkoi valella sitä kuumalla vedellä että sulat irtoaisivat ja kyni sitten kanan. Silloin tuntui että iltaruoka ei maistu. Ruuan alkulähde hämärtyy kun ostelee kotona kaupan hyllyltä sievästi esivalmisteltuja tuotteita.

Elämä on asettunut uomiinsa, reissut ovat vähentyneet. Hyvä niin. Joka viikonloppu tulee käytyä Makampakossa, 30 km päässä olevassa isommassa kaupungissa. Sieltä saa automaatista rahaa ja torilta monenlaista, ei kuitenkaan ihan kaikkea mitä tarvitsisi. Esimerkiksi postikortteja ei löydy oikein mistään. Hehkulamppuja tiettävästi myydään jossain, en vain tiedä missä. Jugurttia ja keksejä ja viiniä sekä mangoja ja pari ihanaa kangasta ostin eilen.

Viime viikolla vierailimme n. 10 km päässä olevassa vammasten lasten ja nuorten kuntoutuskeskus INUGAssa. Se on italialaisten vetämä ja italialaisella rahalla perustettu paikka, hienot tarkoituksemukaiset tilat ja mukava osaava henkilökunta, paikallisia työssä myös. Italialaiset voivat suorittaa siviilipalvelun täällä, paikan vetäjä on alunperin tullut Tansaniaan sivariksi ja parhaillaan siellä oli miespuolinen fysioterapeuttisivari töissä. Paikka on tullut tosi tarpeeseen tälle alueelle missä aiemmin vastaavaa kuntoutusta on saanut vain pitkien matkojen takaa, valtaosalle potilaista täysin mahdotonta. Lapsi otetaan viikoksi tehokuntoutukseen jolloin paikassa myös yövytään, lapsi saa lounaan mutta omainen keittää illallisen ja huoltaa lapsen muuten. Maksu tästä viikosta on 10 000 shillinkiä eli 5 euroa. Kuntoutus jatkuu sitten polikliinisenä. Oli liikuttavan näköistä kun äidit lähtivät siitä kotiinpäin isoakin lastaan kantoliinassa kantaen.

Sosiaalinen elämä on vilkasta edelleen. Melkein joka ilta on jotain, priimusmoottorina enimmäkseen daktari Leena. Jumppaa on 2-3 kertaa viikossa, joskus illallisia, usein iltapäiväkahveja. Ollaan katsottu porukalla elokuvakin. Nyt suunniteltiin konsertti-iltaa niin että lattialla maaten kangaan kääriytyneenä kuunnellaan ensin joku konsertto ja väliaikakahvien jälkeen sinfonia! Perjantaina kuuntelimme oman nuorisoni avulla tänne asti saatettu Suomessa reilu viikko sitten kuultu radio-ohjelma Näistä levyistä en luovu-Leena Pasanen! Hieno ilta.

Yllä oleva kuva on aiemmin kertomaltani maaseudun neuvolakäynniltä. Siinä pieniä rokotetaan. Väriä riittää.

Luonto on heräämässä vihertämään muutaman kunnon sateen jälkeen. Pellot on kuokittu. Lintuja on ilmestynyt lisää, monenvärisiä ja kokoisia ja monenlaisia lauluääniä. Poltettu takapihammekin alkaa näyttää freesiltä. Naapurissa valtava kaktus avasi sadat kukkansa toissa-aamuna mutta kukoistus kesti vain hetkisen. Sade tulee kuuroina, vettä tulee kuin saavista jonkin aikaa ja se tuntuu vain hyvältä. Luonto ja kukat tuoksuvat ihanalta varsinkin aamuisin.

Adventista huolimatta ei osaa asettua ajattelemaan Suomen joulua ja talvea, ei vielä.

24.11. torstaina, takana olevan viikon tapahtumia

Viime perjantaina oli saunailta Tansanian Ilembulan kylässä. Täällä on oikein hyvä, kotoiselta näyttävä autenttinen sauna missä on uudehko kiuas,  4 vuotta sitten vaihdettu. Olipa hyvät löylyt ja tosi mukavaa, pitkästä aikaa. Ruotsalaispojatkin opetettiin saunomaan.

Lauantaina oli rippijuhlat. Juhlittavia poikia oli 4, yksi heistä daktari Leenan oma Noel, poika joka on löydetty hylättynä vauvana ulkovessasta joulun aikaan 15 vuotta sitten, nimetty Noeliksi ja kiikutettu Ilembulan orpokotiin. Hänen kehityksensä varhaisvaiheet ovat olleet hitaat ja hankalat mutta nyt poika on mukava fiksu ja koulussa hyvin pärjäävä. Suomalaisjoukolla odottelimme juhlavaatteissa tilaisuuden alkua. Oli vauhdikas ja värikäs meininki. Pojat olivat kiiltävissä sinisissä paidoissa ja suorissa housuissa, järjestelyporukan nuoret neidot samanvärisissä sinisissä mekoissa. Musiikkia reilulla volyymillä, tanssahtelua vähän väliä, spiikkeri mikrofonin kanssa, monikerroksisen kakun jakoa palasiin ja arvovieraille tikun nenästä syöttämistä, lahjojen antamista tanssahdellen, monenlaista reipasta ilonpitoa. Väkeä oli paljon, kuin puoli kylällistä. Lopuksi syötiin juhla-ateria, buffetpöytä hyvin järjestettynä. Noelin kirkkokonfirmaatio oli ollut jo viikko aiemmin.

Työssä dramatiikkaa riittä. lapsia menetetään vaikka sektioita tehdään urakalla edelleen.  Nuori ensisynnyttäjä oli ajatellut synnyttää kotona, oli jo illalla alkanut ponnistaa. Kun lapsi ei syntynyt hän ei voinut yöllä lähteä sairaalaan pimeän? takia, tuli vasta aamulla. Lapsi syntyi tiukasti, oli hyväpulssinen mutta ei alkanut hengittää ja menehtyi. Lapsen menetys ei täällä näytä olevan niin suuri murhe kuin meillä. Kuulin että joskus äidit kokevat helpotuksena jos toinen kaksosista ei jää henkiin.

Luonnonlapsia riittää. Osastolla on maasainainen, aiemmin 6 lasta kotona menestyksekkäästi synnyttänyt. Hän ei tiedä omaa ikäänsäkään eikä viimeisiä kuukautisiaan joten vauvan laskettu aika on hämärän peitossa. Syntynee joskus. Toivottavasti normaalisti.

Olen nyt tämän loppuajan tiukemmasti töissä varsinkin kun reissukamu anestesiologi Mervi lähti jo kotosuomeen. Alussa tuntui ettei omaa työosaamistaan pysty lainkaan hyödyntämään täällä mutta plussan puolelle jää ainakin keskustelut kollegoiden kanssa, luultavasti opettavaiset puolin ja toisin. Lisäksi olen opettanut dr Mpumilwaa, paikallista gynekologia, ultraäänen käytössä, huono kone mutta näkee sillä jotain ja oppilas on innoissaan.

Yläkuvassa on Njassajärven itäranta auringonnousun aikaan, alakuvassa länsiranta auringonlaskun aikaan, aika ihanaa.

perjantaina 18.11. sairaalan ja kotielämän arkea

Nyt on taas pakko avautua näissä terveydenhuoltoasioissa. Muutama päivä sitten kohtasimme potilaan joihin ei onneksi kotimaassa törmää ja toivoisi ettei tällaisia tapahtumia olisi missään muuallakaan. Tansaniassa abortti on aina laiton. 23-v yhden pienen lapsen äiti oli ollut puoskarilla 3 päivää aiemmin, siellä raskaus oli keskeytetty. Hän hakeutui sairaalaan alavatsakivun ja vatsan turvotuksen takia. Päädyttiin päivystysleikkaukseen missä kohdussa oli ainakin 5 cm pitkä nekroottinen perforaatio, suoli kohdun takana oli hajalla, nyrkin kokoinen reikä siinä ja suolen sisäkerros oli irronneena ja tuli kohdun kautta emättimestä ulos. Lisäksi oli kauhea haiseva peritoniitti.  Usempi lääkäri tiimissä ihmettelemässä miten tällainen on saatu aikaan ja mistä lopultakin on kysymys, sellainen sotku se oli. Tuntui että tuosta ei potilas ikinä selviä. Loistavana tiimityönä tekivät suoliresektion ja avanteen ja nyt potilas on hyvää vauhtia toipumassa. Ihailin kyllä tämän leikkaustiimin työtä kun meikäläisittäin katsottuna melkein kaikki ovat 'valelääkäreitä'. Sairaalaa etupäivystävät clinical assistentit joilla on kolmen vuoden koulutus ja takapäivystäjinä toimivat medical officers eli työssä oppineet ja 2 vuotta lisäkouluttautuneet eli vastannevat meikäläistä yleislääkäriä. Osa heistä on todella taitavia, joutuvat tarttumaan kaikenlaiseen työhön ja leikkaamaan monenlaista.
Sektioita on edelleen paljon, tämän kuukauden saldo tasan 50% tänään kun ollaan hiukan yli puolessa kuussa. Sikiöindikaatioita on vähän--sydänääniä ei siis edelleenkään seurata kuin torvella ja harvoin mutta kaikkea muuta sälää: 1 aiempi sektio-2 aiempaa sektiota-ajatellaan ettei mahdu vaikka synnytys on alkuvaiheessa-edistymättömyys vaikka ei uskalleta käyttää edes vähäistä oksitosiinilisää-tarjontavirhe-epäilyä vaikka siitä ei mitään näyttöä... näistähän olen jo kertonut aiemminkin. Osan selittää myös siis se että takapäivystäjät ovat yleislääkäreitä, on paljon helpompi sektoida kuin tietää milloin siihen on todella indikaatiot. En enää niin paljon ärsyynny tästä vaikken voi hyväksyäkään.
Leikkausindikaatio ainakin eilen taas oli kohdallaan. Potilaalla oli aivan valtava myomakohtu, suurin minkä olin koskaan leikannut. Ennen leikkausta ei tehdä mitään verikokeita, ei edes hemoglobiinia kun reagenssia ei ole. Vertakaan ei voi varata kun sitä ei ole. Puudutuksessa leikataan, ihmeen hyvin sujuu niinkin ja sitkeät potilaat toipuvat!
Toiset suomalaiset kollegat olivat eilen maaseutukäynnillä potilaita tapaamassa. Kaikilla potilailla on HIV. Vaivoja kuunnellaan mutta mitään ei tutkita, vastaaotto tapahtuu siellä kylässä kirkossa. Ei ole tutkimuspöytääkään. Naisten vaivoissa ollaan häveliäitä, niitä ei ainakaan tutkita. Paikallinen mukana ollut kollega on jo eläkeiässä, 75-v. Hoitajilla on mukana lääkkeitä joita jaetaan, ihmiset ovat niin köyhiä etteivät pystyisi lääkkeitä osatmaan. HIV-positiiviset saavat sulfa-trimetopriimiä jatkuvasti ja heiltä seurataan tiettyä veriarvoa, CD4-soluja, ja kun nämä laskevat alle raja-arvon, aloitetaan HIV-lääkitys mutta sen kestosta en tiedä. Tämä seuranata ja hoito on saatu aikaan amerikkalaisen rahan ja avustuksen turvin. Pahalta tuntuu kun vähän yli 20-v nuoria kuolee AIDSiin ja vielä osa vastasyntyneistä saa taudin vaikka raskausaikainen lääkitys on järjestetty samoinkuin vastasyntyneen lääkitys. Täkäläiset tabut ovat omiaan lisäämään HIVn leviämistä. Ei seksiä raskausaikana, ei seksiä 2 vuotta synnytyksen jälkeen, ei seksiä kun kuukautiset ovat loppuneet vaihdevuosi-iässä ja toisaalta uskomus että mies sairastuu psyykkisesti jos ei saa seksiä.

Eksoottisia kotieläimiä riittää. Kämmenen kokoisia ja hiukan pienempiä hämähäkkejä, erikokoisia liskoja, eräänä aamuna löysin huoneestani skorpionin...kylmäpäisesti ensin valokuva, sitten önniäinen purkkiin ja pihalle. Naapurissa on rottia, meilläkin saattaa välipohjassa juoksennella hiiriä. Ulkona linnut livertävät mitä ihmeellisemmin sulosoinnuin, kaskaat sirittävät ja nyt on alkanut kuulua sammakoiden mahtava kurnutus pimeän tullen.
2 kertaa on jo reippaasti satanut, kylläkin vain kuurona. Hiukan on ilmakin raikastunut vaikka edelleen varsinkin iltapäivällä on kuuma. Sade teki hyvää savannille, on kiva kävellä kun ei enää pölise ja ikäänkuin hento viherrys näkyisi siellä täällä.

Kuvassa on aiemmin lupaamani arjen sankari. Hän on työssä orpokodissa, hoitaa varaäitinä 12 orpolasta ja selässä oleva lapsi lienee hänen omansa. Nuo suloiset pienet kahvinpavut kantoliinassa ihastuttavat koko ajan, jos eivät nuku niin seuraavat virkein silmin ympäristöään ja ovat tyytyväisiä oloonsa.

Viikonloppu Ruahan luonnonpuistossa

Taas hiukan pidennettiin viikonloppua ja lähdettiin porukalla Ruahan luonnonpuistoon. Sairaalan auto vei meidät Iringaan, Tansanian neljänneksi suurimpaan kaupunkiin. Meitä matkustajia oli 6, 2 enemmän kuin autoon olisi hyvin mahtunut. Iringassa hoideltiin pankkiasioita,shoppailtiin ja tutustuttiin Neema graft-nimiseen vammaisten suojatyöpajaan missä tehdään monenlaista käsityötä, kuurot hoitavat ravintolaa ja uutena toimintana on juuri avattu muutama yöpymispaikka.Hienoa toimintaa, englantilainen nuori nainen, jolla itsellä on vaikea synnynnäinen lonkkavika, on sen perustanut. Illalla mentiin intialaiseen ravintolaan syömään seuranamme suomalaisia täällä työskenteleviä nuoria aikuisia. Olipa mukavaa ravintolassa, Ilembulassa ei sellaisia hienouksia ole. Yö oli meluisa, hotelli oli kahden moskeijan välissä ja imaamin kutsu alkoi selvästi jo pimeän aikaan.
Aamulla sitten Ruahaan jonne matka kesti useamman tunnin, tie on huono ja auto keitteli, odotteluun meni aikaa. Täällä on sanonta 'haraka, haraka, haina baraka', jotain sinnepäin ja se tarkoittaa että kiireellä ei ole siunausta. Majoituimme Mwagusi Camp lodgelle, aivan luksuspaikkaan telttoihin missä oli hieno terassi, kylpyhuone, tyylikäs sisustus ja huippupalvelu. Paikka on jokivarressa, joki on nyt kuiva mutta sade on tulossa ja heti hiekkaisen joenpohjan alla on vettä minkä norsut pystyvät töppöjaloillaan kaivamaan esiin. Teimme kaikkiaan kolme useamman tunnin ajelua ja näimme paljon eläimiä. Huiput olivat 17 leijonaa, osa vielä pentuja, luultavasti yllä oleva kuva näkyy teillekin. Norsuja, kirahveja, impaloita, kuduja, moenlaisia lintuja, hippoja, krokotiilin...Toisenakin päivänä näimme 11 leijonaa, yksi naaras saalista vaanimassa, pahkasika oli kuitenkin leijonaa nopeampi. Lisäksi näimme yli 600 puhvelia laumassa ja impalan joka oli juuri synnyttänyt kun satuimme paikalle. Emo nuoli pienen vastasyntyneen ja söi jälkeiset ja 15 minuutin odottelun jälkeen poikanen nousi horjuville jaloilleen. Emo poikasineen piilottelee viikon verran ennenkuin palaa laumaan. -Illalliset oli katettu luontoon, öljylamput ja täysikuu valona, gourmetruokaa ja viiniä... Kotona Ilembulassa ruoka on syötävää mutta hyvin yksinkertaista ja usein samaa, kyllä nautimme luksussafarista. -Paluumatkalla auton rengas jouduttiin vaihtamaan 2 kertaa ja lisäksi valtatien varressa seisottiin melkein tunti ja odotettiin presidentin saattueen ohiajoa, nelisenkymmentä tosi kovaa ajavaa autoa suhahti ohi. -Täällä kaikki tuntuu olevan kaukana, matkoihin menee aina päivä suuntaansa, meni minne vaan.
Illalla ihmettelimme savun voimakasta hajua ja huomasimme että takapihamme oli palanut, ruohikko mustalla karrella ja muutama kaunis kukkiva puska ihan kuivana. Metalliaidan puisista poikkipuista osa oli vielä pienellä liekillä. No ajattelimme että ehkä se on poltettu tarkoituksella ja kävimme rauhassa nukkumaan, aamulla sitten selvisi että tuli oli levinnyt vahingossa ja ulkorakennuksessa kyti!  Se siitä hallitusta polttelusta.
Sairaalassa oli taas monenlaista vastassa maanantaiaamuna. Yöllä oli tehty 2 sektiota, molemmat liian myöhään. Lisäksi oli 2 ennenaikaista synnytystä ja molemmissa lapsi kuoli. Tänään käytettiin onnistuneesti oksitosiinia pysähtyneeseen synnytykseen ja Cytotec keskenmenon päättämiseen, olin oikein tyytyväinen näistä edistysaskeleista. Jos vielä joskus tulen tänne uudestaan työhön, osaan varustautua erilaisilla työvälineissä ja yritän saada hankittua toimivan ultraäänilaitteen, sikiön sydänäänten seurantalaitteita ja imukuppeja mukaan. Sitten voisi ajatella työn sujuvan turvallisemmin.

Olen nyt yli puolenvälin oleskelustani täällä. Tuntuu kuin puoli vuotta olisi kulunut, niin paljon kaikenlaista uutta ja erikoista on tapahtunut. Toisaalta elämä on verkkaista varsinkin illalla, ehtii lukea ja mietiskellä ja kirjoittaa blogia. Toivottavasti saan välitettyä edes osan näistä tunnelmista sinne pohjolaankin.

keskiviikkona 9.11. neuvolavierailu maaseudulla

Työviikko on taas jo puolessa. Päivät ovat hyvin erilaisia ja työtäkin on epätasaisesti. Maanantaina tehtiin osastokierto Dr. Godfreyn kanssa kuten tavallista. Yksin en ole halukas kiertämään monestakin syystä. Sektioäidit näyttävät toipuvan hyvin, haavat ovat siistejä ja jokaiselle menee ennaltaehkäisevänä antibioottina kloramfenikoli 5-6 päivää. Kyseinen lääke ei enää ole Suomessa käytössä kuin silmätipoissa, sillä on hyvin laaja teho ja hankalat, onneksi harvinaiset sivuvaikutukset. Sitten on niitä vaikeita potilaita muutama. Yhtään tubia ei ole tällä hetkellä ainakaan tiedossa, HIV-positiivinen tajuton kotona synnyttänyt äiti on toipumassa, puhuukin jo ja syö jotain mutta kovin on heikko. Nuori sukulaisnainen istuu vauvan kanssa vierellä ihan aina. Kysyin hoitajalta milloin tämä sukulaisnainen nukkuu ja hän vain kohautteli hartioitaan. Sairaalan pihalla on kyllä seinällinen ja katollinen kivisuoja missä omaiset voivat yöpyä lattialla mutta vauvan kanssa!? Sektioita on edelleen paljon, liikaa. Marraskuun puolella on ollut 42 synnytystä ja niistä 23 sektiota eli yli 50%!!
Eilen oli leikkauspäivä. Minä sain leikata kaikki meidän puolen  2 potilasta ja vielä sektoida yhden siinä välissä. Ensimmäinen leikattava oli 42-v. yhden lapsen synnyttänyt äiti, lapsi oli kuollut 2 v iässä. Hänellä oli valtavan suuri myomakohtu joka piti leikata pois, säästävään leikkaukseen ei ollut mitään mahdollisuutta. Tässä leikkauksessa oli indikaatiot kohdallaan toisin kuin toisessa jossa epäiltiin myomaa 24-vuotiaalla, olikin ihan viaton keltarauhanen vain.

Tänään tarjoutui tilaisuus lähteä maaseudulle lastenneuvolakäynnille. 2 napakkaa ja kokenutta hoitajaa lähti rokotepakin kanssa, sairaalan autolla ajettiin oikein kuoppaista tietä reilu puoli tuntia. Iso siisti talo, jonkinlainen terveystalo ja siellä kolmisenkymmentä äitiä, heillä 1 kk- 1 vuoden ikäisiä lapsia kantoliinoissa. Isommat lapset pelkäsivät meitä, hoitaja sanoi että ihonvärin takia. Lapset punnittiin roikkovaa'assa, sellainen tavaravaaka se oli. Äidit istuivat betonilattialla kuuntelemassa valistusneuvontaa. Sitten 4 äitiä lapsineen penkille rokotettavaksi, poliotipat suuhun ja monenlaiset kattavat rokotteet vauvalle ja pois penkiltä taas istumaan betonilattialle lapsia pukemaan. Oli tehokasta.

Neuvolan ikkunasta näimme hautajaisvalmisteluja. Kylästä oli alle 60-v. nainen yllättäen kuollut ja iso joukko kyläläisiä, siis kutakuinkin kaikki, olivat kokoontuneet sinne vainajaa muistamaan. Ruumis poltetaan, nuotiopuut olivat valmiina ja sitten väki lähti jonnekin saattueessa, naiset ensin ja miehet perässä, vaikutti että menivät surutaloon. Vaikuttava kulkue!

Illansuussa sairaalan administraattori Sylvester halusi näyttää meille uuden rakenteilla olevan talonsa. Se on ihan tässä sairaalan tuntumassa, iso tontti ja iso talo, keskeneräinen vielä mutta oikein hieno ja tilava siitä tulee kunhan valmistuu, olisi hieno ihan meikäläisittäinkin.

Ilta on taas muuttunut yönmustaksi, täysikuu ja kirkkat tähdet ja paljon tulia savannilla. Sadekausi on tulossa ja on kiire kulottaa kaikki viljelyyn tarkoitettu maa. Tänä aamuna ihan tuossa meidän talon vieressä oli kunnon tulet. Kun avasin aamulla ikkunan niin reilu savu leijaili ja tulen rätinä kuului. Ihmettelen ettei missään näytä tuli karkaavan, osaavat homman. Sadekausi on tervetullut minustakin, on ollut vähän liian kuumaa ja kuivaa. Palan halusta nähdä luonnon muuttumisen vihreäksi.

Viikonloppuna Ruahan luonnonpuistoon eläimiä katsomaan, siitä sitten seuraavaksi.

sunnuntai-iltana 6.11. viikonlopun juttuja

Vähän pidensimme viikonloppua ja lähdimme n. 300 km päähän Matema-beachille. Meno tapahtui 2 julkisella bussilla, jälkimmäinen bussikuskeista kuvitteli ajavansa rallia niin että ihan pelotti. Tie oli kyllä hyvässä kunnossa viimeistä 40 km lukuunottamatta. Matkaan meni koko päivä rallista huolimatta. Viimeiseen bussiin änkäytyi nuorehko mies jolla oli 3 isoa pahvilaatikkoa täynnä kanalintuja, 2 isoa kalkkunaa kainaloissa, 2 pulua narulla jaloistaan yhteen kiinnitettynä ja pieni pahvilaatikollinen keltaisia tipuja. Tiput karkasivat pitkin bussia ja niitä mies sitten poistuessaan mahallaan bussin lattialla maaten etsi ja tuskaili. Oli monenlaista muutakin kulkijaa mm. nainen lapsi kantoliinassa kainalossa tissi suussa rennosti imemässä eikä lapsi yhtään häiriintynyt bussiin noususta. Beach on Malawi- eli Njassa-järven pohjoispäässä, upea siisti pitkä hiekkaranta jonka itärannalla kohoavat Livingstone-vuoret ja länsiranta on matalaa, siellä on naapurimaa Malawi. Järvi on osa suurta hautavajoamaa, 600 km pitkä ja 75 km leveä, rannaton kuin meri mutta makeaa kirkasta vettä. Skistosoma-matoa uhmaten uitiin vaikka miten paljon n. 26 asteisessa vedessä. Matoa ei pitäisi olla, toivottavasti infektiolääkäri ei revi pelihousujaan kotiutumiseni jälkeen. Erityisesti auringonlaskun ja auringonnousun uinnit olivat nautinnollisia ja kuvauksellisia. Asuttiin 3 hengen majassa, vaatimaton mutta siisti, oma vessa ja suihku ja ihan rannalla. Kyseessä on Luterilainen keskus Matema-sairaalan vieressä, sieltä sai ihan kelpoisaa ruokaa mutta tupakointi ja alkoholi olivat ehdottoman kiellettyjä. Jo ensimmäisenä iltana tutustuimme ruotsalaiseen kirurgi-opettajapariskuntaan, oikein mukaviin ihmisiin ja kirurgi Erik esitteli meille myöhemmin pienen mutta ainakin synnytyspuolelta Ilembulaa toimivamman sairaalan. Erik oli 6 viikon rotarydoctor palvelussa mutta perhe oli 4 lapsineen ollut 80-luvulla mm Ilembulassa yhteensä 7 vuotta. Perheen nuorin lapsi oli myös syntynyt täällä. Hienoa sitoutumista ja mukavia muisteloita.-Seuraavana päivänä lähdimme reippaasti 3 tunnin luontopolkuretkelle kohteena vesiputous. Putousta ei löytynyt ja matkaan meni 5 tuntia, olin lopussa oikeasti nääntynyt ja pyörtymisen partaalla kun vettä oli ollut mukana aivan liian vähän. Tokenin vasta 1,5 litran tankkauksen jälkeen. -Läheisessä kylässä oli markkinat, paikallinen heimo on kuuluisa keramiikkatöistään, tosi hienoja ja symmetrisiä potteja vaikka kaikki tehdään käsin ilman dreijaa.-Naapuripöydässä ruokaili suomalainen vesiprojektissa työskentelevä mies ja hän tarjosi sunnuntaiksi kyydin Mbeyaan, puolimatkaan mistä oli tarkoitus jatkaa bussilla. Hieno tarjous kun muuten lähtöaika olisi ollut aamuviideltä. Noin 50 km ajettuamme keskellä eimitään erittäin pölisevällä tiellä auto alkoi keittää ja lisäysvedet valuivat tielle. Tiellä kulki vain harvoin ketään ja kaikki autot aina ihan täynnä. Lopulta tuli auto jossa oli jo valmiiksi 4 mustaa miestä mutta ottivat meidät kyytiin. Kun nojasin takapenkin selkänojaan alkoi takakontista kuulua sian röhkinä ja toisen sian huohotus. Autokin sammahti, akku loppui, ei päästy sika-autollakaan. 50 km sitten hinauksessa, hinausköysi katkesi ainakin kolmesti ja oli lopulta vain 2 metrin mittainen, pelotti siinäkin kyydissä. Loppumatka bussissa, kyllä tuntui ihanalta ja turvalliselta ja matkaa viihdytti luonnon ilotulitus, komea ukkonen, sadekausi on alkamassa. -Kotona Ilembulassa odotti mamojen tekemä lämmin ruoka vaikka ruoka-aika oli jo reilusti ohi, pestyt ja silitetyt pyykit ja suihku--onneksi ei ollut vesikatkoa, se olisi ollut jo liikaa.
Kamun kanssa ihmeteltiin miten pienistä asioista jaksaa täällä ilahtua, kuopiva kana poikasineen aiheuttaa hyvää mieltä ja viikonlopun tapahtumat tuntuvat niin paljolta.
Joskus luen Hesaria netistä ja otsikot tuntuvat joutavilta, Euroopan kriisiä, ikäviä tragedioita tai sitten ihan turhaa kohua. Täällä on niin niin vaatimatonta, ihmiset auttavat toisiaan ja tyytyvät elämäänsä ottaen vastaan elämän sellaisena kuin se tulee. On tietysti sairautta, onnettomuutta, pahuuttakin ja tietämättömyyttä sekä välinpitämättömyyttä erityisesti HIV ajatellen mutta koulutus, valistus ja paraneva terveydenhuolto siinä auttakoon. Rokotetta odotellen...

keskiviikkona 2.11. Ilembulassa, sairaalajuttuja

file:///Users/liisaraatemaa/Desktop/IMG_1291.jpg

Yritin tuohon laittaa kuvan arjen sankarista, afrikkalaisesta naisesta, en tiedä onnistuiko mutta jos saatte kuvan näkyviin niin hyvä.

Nyt sairaalan asioista. Potilasmäärä on keskimäärin 250, välillä alle 100 mutta epidemia-aikoina seinät pullistelevat. Tänään olin grand doctor Leenan työtä seuraamassa. Lastenosastolla on epidemia, kouluikäisiä lapsia jotka kuumeilevat, heillä on päänsärkyä ja vatsakipua mutta ei välttämättä suolisto-oiretta. Kuume seilaa 40 asteessa sahaavasti ja lapsilla on posket kuopalla ja silmissä apaattinen ilme. Luultavasti kyseessä on lavantauti johon kyllä lääkitys puree. Pitkään jatkuessaan se voi aiheuttaa äkillisen vatsakalvontulehduksen jossa suoleen tulee reikiä ja silloin potilas kuolee. Viime viikolla leikattiin 14-v poika ja 21-v nuori mies tälläisessa tilanteessa, vatsaontelossa oli järjettömästi märkää ja suolessa reikiä, molemmat kuolivat muutaman tunnin kuluttua leikkauksesta.-Kierrolla nähtiin myös kaksoset jotka syntyvät pari viikkoa sitten tekemässäni sektiossa, ne yllätykset. Toinen pärjää ihan hyvin, toinen on keltainen ja paino laskee, hengitys huonoa, ei oikein ole konstia hoitaa, kädet on jo melkein nostettu pystyyn. Laboratoriokokeita ei juurikaan oteta, hemoglobiini arvioidaan vertaamalla potilaan limakalvoja valkonaaman ihonväriin ja jos on tummempi niin hemoglobiini on ainakin 50 ja se on hyvä! -Sitten oli monta CP-vammaista lasta, kenellä mitäkin, saattavat olla synnytysvaurioita.-Teho-osastolla hoidetaan normaalit leikkauspotilaat joiden leikkaus on mennyt ongelmitta, sitä ihmettelin mutta sitten selvisi että osasto on perustettu juuri tällaisia potilaita varten ja sittemmmin sinne on otettu myös  tehohoitoa vaativia potilaita. Hoitokonstit ovat vähäiset, yksikin tajuton mies liikenneonnettomuuden jälkeen on ollut siellä nelisen viikkoa, ainoana hoitona nenämahaletku johon omaiset laittavat maissipuuroa. Hän on nyt alkanut jopa puhua sanoja ja taitaa kohta olla kotiutuskunnossa, mitään porrastettuja hoitolaitoksiahan täällä ei ole. -Samoin synnyttäneiden osastolla oleva HIV-potilas, joka meni tajuttomaksi 2 viikkoa kotisynnytyksen jälkeen, on kummasti toipumassa ja alkaa saada HIV-lääkkeitä. Hänen vierellään on ehkä sisko joka hoitaa pientä vastasyntynyttä, pienelle on HIV-lääkitys aloitettu myös. -Tämä synnytyshomma näyttää täällä olevan naisten juttu. Synnytyksessä ei ole tukihenkilöitä, verhon takana näyttävät vaikertavan melkolailla yksin ilman kipulääkitystä, kovin pitkämielisiä ovat. Synnyttäneiden osastolla saattaa sitten olla kaksikin naispuolista sukulaista vauvaa hoitamassa ja äitiä ruokkimassa. Yksikin seuralainen istui lattialla sängyn vieressä niin hiljaa että meinasin tallata päälle. Osa potilaista joutuu makaamaan lattialla patjan päällä. Sektion jälkeen kipulääkkeenä on Panadol n. 3 päivää. Jokaisella on oma pesuvati johon oksennetaan, tyhjennetään pissakatetri ja jossa omat kankaat pestään ja pannaan pihalle kuivumaan.-Synnytyssalissa en pysty olemaan kun eivät seuraa sikiön sydänääniä vaikka siihen jonkunlaiset mahdollisuudet ovat olemassa. Ei ole myöskään imkuppimahdollisuutta. Supistuksia parantavaa oksitosiinia on nyt ilmaantunut ja sitä on jopa pari kertaa käytetty! Teen sektion kun paikallinen kollega sen määrää ja välillä mutisen itsekseni sektion aiheesta. Toisaalta toissayönä oli oikeasti kohdun repeämä synnyttäjällä jolla aiemmat synnytykset olivat olleet normaalit, tilanne mihin Suomessa törmää todella harvoin.-Leikkaustoiminta on asiallista, tosin metodit ovat samat kuin aloittaessani erikoistumisen 1984.

Sairaalassa on 2 yliopistossa kouluttautunutta lääkäriä, lastenlääkäri Dr Leena ja Budapestissa opiskellut ja muualla Unkarissa erikoistunut tansanialainen gynekologi.Sitten on 3 vuoden koulutuksella valmistuneita clinical assistentteja 4 kappaletta, heillä koko sairaalan etupäivystys harteillaan eikä päivystyksen jälkeistä vapaata. Parin vuoden kliinisen työn jälkeen he voivat lisäkouluttautua medical officereiksi ja tällaisia lääkäreitä täällä on muutama. Kaikki tekevät kaikkea ja osa officereista leikkaa monenlaista ja kouluttaa samalla nuorempaa. Muutama näistä kollegoista on hyvinkin osaavia. Palkkataso on matala. Sairaanhoitaja saa 200 000 shillikiä/kk = 100 euroa ja medical assistant vain vähän enemmän, n. 250 000, saman kuin opettajat. Palkat olivat taas 2 kuukautta myöhässä, sairaalan rahapula on jatkuva ja nyt valtio on luvannut jatkuvan rahallisen tuen mutta kun valtiollakaan ei ole rahaa niin hankalaa on. Semmoista.

Huomenna lähdetään Malawi-järvelle beach-elämää viettämään. Matkaa sinne on n. 250 km ja siihen mennee koko päivä busseilla. Siitä sitten seuraavassa kirjoitelmassa.

sunnuntaina 30.10.Mufindi-viikonlopun jälkeen

Viime viikolla oli työhankaluuksia. Välillä ei voinut leikata kun steriilit liinat loppuivat. Toinen sterilointikaapeista oli ainoastaan kunnossa ja sektion alkua piti odottaa 2 tuntia kunnes saatiin uuninlämpimät steriloidut liinat ja seuraavana aamuna oli sama ongelma kun yöllä oli ollut paljon päivystysleikkauksia ja liinat loppuivat taas. Yhtenä päivänä taas ei ollut potilaaseen tiputettavia nesteitä. Ne tehdään täällä talossa, korkit falskaavat ja laatu luultavasti vaihtelee mutta hyvin potilaat ne sietävät. Kaikesta kuitenkin selvitään, hidastettuna mutta kuitenkin. Kätilöt huonosti ponnistuttavat potilaita, eräskin vauva sai olla ainakin 3 tuntia syvällä synnytyskanavassa, lähestulkoon näkyvissä, ilman seurantaa ja ilman ponnistusapua! Lapsi syntyi sitten ja virkosi nopeasti, kovin ovat sitkeitä.
Saimme täydennystä suomalaisjoukkoomme, 2 kollegaa, toisella pari turistiseuralaista ja yhden täällä ennen olleen kätilön joka menee nyt työhön orpokotiin. Hän haluaa ainakin ulkoiluttaa näitä alle vuoden ikäisiä orpoja kantoliinassa pitkin kylää, lapset kun eivät ole koskaan vielä päässeet ulos. Ruotsalaiset sairaanhoidon opiskelijat ovat reippaita, raikkaita ja kantaaottavia kavereitamme, olemme toistemme vertaistukiryhmiä aika ajoin.
Perjantaiaamuna läksimme 150 km ja 3 tunnin ajomatkan päähän Mufindiin Foxin Highland farm lodgelle. Tie oli loppupäässä kuoppaisessa kunnossa, maasturin peräpenkissä sai samalla täristyshieronnat. Maasto muuttui vihreäksi ja kumpuilevaksi, ajoimme hyvinhoidettujen teeviljelmien kautta englantilaistyyliseen kartanomaisemaan. Omistaja Mr. Fox on 72-vuotias englantilaisherra joka on tullut Tansaniaan parikymppisenä, aloittanut teetehtaassa työnteon ja sittemmin luonut mittavan omaisuuden ja monenlaista yritystoimintaa. Perheellä on tuhansia hehtaareita maata ja mm. 8 lentokonetta. Pojat ovat mukana perheyrityksissä. Tiluksilla oli 'järviä', suomeksi pieniä mutta idyllisiä lampia ja siellä voi uida ja meloa, molemmat lempipuuhiani. Sunnuntaina kävimme myös ratsastamassa maastossa tunnin verran, enimmäkseen kävelyvauhdilla, mutaman kerran myös kevyesti ravaten! Ruoka oli erinomaista ja ruuan kanssa nautittu lasillinen viiniä harvinaista herkkua täällä.
Lauantaina läksimme grand doctor Leenan kanssa tutustumaan erilaisiin sosiaalisiin projekteihin ja niiden puuhanaisiin. C.T.C.= care and treatment center hoitaa yli 4000 HIV-positiivista potilasta. Lisäksi kyliltä etsitään kaikkein sairaimmat ja vähäväkisimmät ihmiset, heidän talojaan korjataan ja uusia rakennetaan, todella huonosti hoidettuja lapsia otetaan orpokoteihin, lapset pääsevät kouluun, kyläkierroilla potilaita lääkitään... Vapaaehtoistöissä oli mukanamme lady fysioterapeutti Englannista, nuori aiemmin opettajana yläasteella toiminut Mary joka paikallisten yhteyshenkilöiden avulla etsii piilotellut vammaiset lapset näytille peräkyliä myöten ja kaksi eläkkeellä olevaa opettajaa Kanadasta, molemmilla rikkaat vaikutusvaltaiset aviomiehet jotka auttavat rahallisesti ja rouvat ovat sitoutuneet 10 vuoden ajan tulemaan Mufindiin 2 kuukaudeksi oppikirjaprojektiaan hoitamaan. Kävimme myös tutustumassa orpokotiprojektiin. Siellä oli 5 uutta taloa valmiina, jokaisessa 12 lasta ja 'äiti' joista muutama omien lastensa kanssa hoiti taloaan ja lapsiaan kodinomaisesti. Kova homma, 12 lasta, kasvatus, siisteys, ruuat ja pyykit, yksi äiti ja vain yksi lisäapu päiväsaikaan. Hyvältä näytti. Orpokotiprojektia johtaa nuori amerikkalais-kanadalainen pariskunta, heillä 2 omaa lasta 2v ja 6 kk, tekevät työtä koko sydämellään ja kertoivat etteivät kaipaa täältä mihinkään. Siellä oli myös todella hieno kasvitarha, pyrkivät omavaraisuuteen ja vielä myymään vihanneksia niin että rahoilla voi ostaa riisiä, sokeria ja öljyä. Illalla illastimme ja vietimme yhteistä aikaa koko tällä porukalla, lisäksi mukana juhlassa oli perhe Suomesta jotka olivat asuneet Tansaniassa parikymmentä vuotta sitten ja nyt aikuisten lasten kanssa katselemassa vanhoja tuttuja paikkoja.
Ihan mykistävää oli nähdä äärimmäistä köyhyyttä ja sairautta ja sitten näitä auttajia jotka voisivat viettää aikaansa  hienostellen mutta haluavat ja pystyvät hyvään työhön vaivaa nähden, vesi- ja sähkökatkojen keskellä kuumassa ja pölyssä.
Päivät ovat helteisiä, yötaivas mustansininen, ohut oranssi kuunsirppi makaa selällään taivaalla!

tiistai 25.10, toinen työviikko sunnuntain kyläreissun jälkeen

Sunnuntaina matron eli ylihoitaja tuli hakemaan meidät vierailulle ja lounaalle. Pöytä oli koreana, riisiä, perunoita, kanaa kahdella tavalla, keitettyä kaalia ja jälkiruuaksi hedelmiä. Hän pyysi minun lukevan ruokarukouksen ja sekunnin kymmenesosan häkellyksen jälkeen suoriuduin siitä mitenkuten, suomeksi! Oli mukava keskustella hänen perheeseensä ja terveydenhuoltoon liittyviä asioita. Hän on 2 pojan yksinhuoltaja, on aina ollut ja nyt huoltaa sisarensa kouluikäistä poikaa. Hänellä oli oma talo melko lähellä sairaalaa, sellainen atriumtyylinen jossa oli sisäpiha ja siellä kanojen lisäksi 4 isoa sikaa. Reikälattiassavessa ja pesupaikka myös pihalla ja keittiö eri rakennuksessa. Ruuat hän oli laittanut kolmella kiinalaista katukeittiötä muistuttavalla tulisijalla käyttäen hiiliä. Hänellä on myös vuokralaisia ja hän viljelee kotitilan maalla jotain, niinpä lienee ihan hyvin toimeentuleva. Mukava vierailu.

Maanantaina paikallinen gynekologikollega oli jossain, en tiedä missä, niinpä jouduin kiertämään kaikki synnytyspuolen n. 70 potilasta ihan yksin. Olipahan aika vaikeaa. Ilman diagnoosia mättävät antibiootin toisensa perään ihan varmuuden vuoksi. Malarialääkkeitä annetaan myös ilman kunnon diagnostiikkaa ja kun kysyin miksei näytettä oteta niin huitaistaan ettei kannata. No, tietävät taatusti malariasta paljon. Osastolle oli tulla tupsahtanut tajuton nuori äiti, oli synnyttänyt kotona 2 viikkoa sitten ja nyt sitten mennyt tajuttomaksi. Hän on HIV-positiivinen, diagnoosiksi oli laitettu virusenkefaliitti ja lääkkenä hiivalääkettä suoneen! Taas olin huuli pyöreänä ihmetyksestä. Sitten oli potilaita joiden kohdunsuun olisin halunnut tutkia mutta ei voinut kun ei ollut hanskoja. Pyysin lainaamaan leikkurista mutta eivät viitsineet, illemalla kävin sitten taskuuni hakemassa pienen varaston. Sain pidäteltyä jokapäiväistä sektiota, ei siis ollut mitään aihettakaan mutta heti kun selkäni käänsin niin paikallinen gynekologi olikin tullut töihin ja määrsi niitä 2. Tein toisen ja läksin kylälle hankkimaan syntymäpäivälahjaa Mervi-kamulle. Ostin Spriteä jonka voisi kuvitella kuohujuomaksi ja sitten ihan 2 olutta, viiniä ei ole. Lahjakin oli ok, hieno paikallinen savipotti ja vesimeloni. Varastin 2 ruusua naapurin penkistä ja niinpä juhlat saatiin aikaiseksi.

Tiistaina on leikkauspäivä. Meillä oli kohdunpoisto joka oli indisoitu, potilaalla hankalat anemisoivat vuodot niin että oli tarvinnut verensiirtoa, viimeisen siirron jälkeen viikko ennen leikkausta Hb n. 80. Sain leikata potilaan. Muuten meni hyvin mutta instrumenttihoitaja pyörtyi ja puudutettu potilas meni hengittämättömäksi hyvin varovaisen lisälääkityksen jälkeen.Oli aika hankala leikata kun ei ollut kunnon haavanlevitintä ja tilaa oli niukasti ja suoli punki koko ajan leikkausalueelle. Loppu hyvin, kaikki hyvin, toivottavasti potilas vielä toipuu ongelmitta. Eilen naapuriin tuli 5 ruotsalaistyttöä, sairaanhoito-opiskelijoita, oikein reippaita ja raikkaita. Heilläkin oli suurten ihmetysten päivä tänään, ensimmäinen klinikassa. Iltapäivällä jäin vielä seuraamaan synnytyssaliin miten kätilö hoitaa normaalin synnytyksen. Oli jo ponnistusvaihe mutta kätilö ei tehnyt oikein mitään, jotain huuteli synnyttäjälle verhon taakse. Istuin siinä reilu puoli tuntia ja kun kysyin etkö kuuntele sikiön sydänääniä, hän vastasi että ne ovat 130. Telepatiaa vaiko telemetriaa suoraan kohdusta kätilön korvaan? Läksin sitten pois ennenkuin kukaan keksii määrätä sektion tälle ainakin 3 lasta normaalisti synnyttäneelle naiselle.
Istun kirjoittamassa ensin upeassa iltaruskossa tummenevassa illassa suuren iltatähden alla. Johonkin se tähti sitten katoaa pimeän tullen. Nyt näkyy vain ison nuotion kajo taivaanrannassa.

Retki maasaikylään

Teholla työssä oleva paikallinen 32-v. oikein viehättävä maasaityttö halusi näyttää meille kotikylänsä. Matkaa sinne on noin 70 km ja menomatka sujui varsin sutjakasti kolmella kulkuneuvolla. Linja-autoja kulkee monta päivässä isolla tiellä joka vie Dar es Salaamista Sambiaan mutta aikatauluja ei ole, tien vieressä odotetaan ja päästään kyytiin jos tilaa on. Joskus voi päästä puolityhjään yhsityisautoon noin bussin hinnoilla ja näin menomatkalla. Tämä maasaiperhekunta jossa vierailimme asuu taloissa eivätkä kulje paimentolaisina paikasta toiseen. Siellä lapset on laitettu kouluun jo 40-v sitten ja koulutettua nuorisoa tämän hoitajaystävämme Jestinan lisäksi on muitakin. Jestinan äiti oli kylän ensimmäinen kristitty ja ilmeisen valistunut nainen. Nyt kylässä asuu 700 aikuista ja lisäksi lapset, kolmea eri heimoa, maasait ovat kavereita toisen muun heimon kanssa ja heillä on yhteinen koulu. Kovin vaatimaton kirkkokin kylässä oli ja terveystalo mutta siellä ei ole nyt toimintaa. Jestinan perhettä on 4 veljeä perheineen, viidennen veljen leski lapsineen ja sisar perheineen, sisar hoitaa 103-v vanhaa isotätiä ja alkaa olla siihen hommaan väsynyt kun mummo nukkuu päivät ja valvoo yöt ja tarvitsee litran maitoa ruuakseen. Mummeli oli varustettu pihalle istumaan, kävimme sanomassa päivää ja hän pienellä kärisevällä äänellä kyseli "ovatko miehiä vai naisia, ovatko kolonialisteja". Joka talon kävimme katsomassa ja joka paikassa toivoteltiin tervetulleiksi. Vaatimatonta oli mutta siistiä. Kotona on sängyt suurinpiirtein jokaiselle ja sitten huone jossa ei ole aina ruokapöytääkään, muutama jakkara vain. Keittiö tai keittokatos on erillinen, tulilla laitetaan ruokaa, kolmen kiven välissä ja jos on hienoa niin on muurattu hella. Nukuimme vanhimman veljen talossa ja siellä oli vierashuone ja ruokasali. Ruoka oli hyvää ja kaivosta otettu vesi hyvää ja kirkasta. Ulkona oli reikälattiassa vessa ja vieressä 'suihku' eli ämpäreissä vettä jota kannulla läträttiin mutta kaikki siistiä eikä hajuja. Talossa oli myös aurinkopaneeli josta saivat sähköä pieneen valaistukseen ja koko kylän kännyköiden lataamiseen. Kännykkä näyttää olevan kaikilla. Tämä vanhimman veljen talo oli vauras koska hänen tyttärensä on opiskellut ja ollut 2 vuotta Amerikassa töissä ja näin pystynyt rahoittamaan perhettään. Jestina sanoi myös haluavansa joskus rakentaa oman talon tänne ja kertoi että n. miljoonalla shillingillä eli 500 eurolla talon saisi kun maata ei tarvitse ostaa. Ihan pienimmät lapset pelkäsivät meitä kalpeanaamoja mutta 6-7 vuotiaat pojat tulivat syliinkin ja suurinta huvia oli kun otettiin kuvia ja sitten ujosti nauraen katsottiin millainen kuva tuli. Maasaimiehet pitivät kokousta puun alla ja mielellään asettuivat kuvattavaksi keskenään ja meidän kanssa. Kylän pastori tuli illalla kylään ihan meidän takiamme ja toi lahjaksi muovikassillisen maapähkinöitä, kovin liikuttavaa. Pihalla oli kanoja monenikäisine poikasineen, ihan pienet olivat ihan huippuja. Yhdessä perheessä oli vuohi kadonnut ja siitä oli ollut iso huoli mutta sitten vuohi löytyikin vastasyntyneen kilin kanssa, oli tosi pieni horjuvin jaloin. Puoliorpoa serkkupoikaa hoidettiin koko suvun voimin ja yhdellä äidillä 2 kuinen vauva oli kovin tyytyväinen kun sai koko ajan olla äidin kainalossa liinassa roikkumassa ja tissi oli joka hetki tarjolla. Imetys on itsestäänselvyys 2 vuotta minkä ajan äiti kantaa lasta selässään ja tämä aika kuuluu nukkua miehen kanssa eri huoneissa. Näyttää toimivan syntyvyydensäännöstelyssä mutta olisiko yksi syy HIVn leviämiseen?
Kotimatkaan meni 5 tuntia kun odoteltiin busseja, viimeisin oli täpötäynnä ja oikein vanha rämä mutta sillä päästiin sitten Ilembulaan saakka. Oli tarkoitus lämmittää sauna mutta ei ollut puita joten toisena iltana sitten.-Huomenna mennään matroonalle eli sairaalan ylihoitajalle kylään. Niinkuin huomaatte niin sosiaalinen elämä on oikein vilkasta vaikka olen ollut täällä vasta reilun viikon.

torstaina 20.10.

Villi meno jatkuu. Anteeksi hyvät blogini seuraajat mutta näitä lääkärijuttuja on nyt alkuun paljon, se on niin pinnalla kunnes tähän tottuu. Tänään taas jouduin tekemään 2 jonniinjoutavaa sektiota ilman kunnon indikaatiota. Toisessa odotettiin isoa lasta, syntyikin 2 pientä ja kaikki ihan yllätyksenä. Synnytyshuoneessa on 3 verhoilla erotettua välikköä jossa sängyn lisäksi hiukan mahtuu pyörähtämään ja sen päälle osastolta piikkilääkitystä tarvitsevat mm. tubiepäilypotilaat piipahtavat ihan samaan tilaan lääkkeitä saamaan. Ei auta olla pöpökauhuinen! Tuplahanskat hajoilevat leikatessa, ovat huonoa laatua. Kun on kristittyjen sairaala niin toivotaan varjelusta taudeilta. Maha ei toistaiseksi ole ollut yhtään kipeä ja malarianestolääke menee. Ei pitäisi olla malaria-aika mutta osastolla sellaisia potilaita on. Diagnostiikka on arvailua ja kuumeen mittaamista. Kamu Mervi on teholla lääkärinä, siellä on 8 paikkaa, 1 hoitaja ja sieviä vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutuneita oppilastyttöjä. Tänään siellä oli tajuton aivomalariapotilas jolla on paha pneumonia eikä siellä ole mahdollista laittaa hengityskoneeseen kun sitä ei ole, sitten HIV-positiivinen nainen jolla paha spontaani peritoniitti, leikattu ja yllättäen paranemassa, sitten tajuton moottoripyöräonnettomuusmies jota omaiset ruokkivat maissipuurolla nenämahaletkuun! Sitten vanha kakektinen mummo 86-v jolla epäiltiin suolitukosta koska maha oli pullallaan, oli vain kiinteää kakkaa joka leikkauksella!! poistettiin, hänellä myös yllättäen hemoglobiini 46 ja nyt parin veripussin jälkeen hänkin ihmeesti virkistyy. Oli myös ihan tavallisen hyvin onnistuneen kohdunpoiston jälkeen rouva 2 pv teho-osastolla ihan ilman syytä. Saraalan johtaja joutui menemään Dar es Salaamiin anomaan rahaa joka on ihan loppu, henkilökunnan 2 kuukauden palkat maksamatta. Palkkoihin tuli rahaa mutta sitten sanottiin että pitää priorisoida: pidetään sähkö ja vesi toiminnassa mutta uusia lääkkeitä ei voi hankkia. Onneksi meistä ei ole sairaalalle kulua jos ei hirveästi hyötyäkään. Kaikki soljuu entiseen totuttuun tapaan ja kainot ehdotukset jostain muusta torjutaan erilaisilla selityksillä. -Aamiaisella vierastalossa oli hurja muurahaisinvaasio, jotain kovasti haisevaa myrkkyä laittoivat ja siihen kellahtivat murkut. Luultavasti ko ainetta ei EU ainakaan olisi hyväksynyt. -Terassi-ilta tiedossa ja huomenna yökylään maasaikylille, siitä sitten seuraavaksi.

keskiviikko 19.10.

Ihan pakko avautua taas. On kyllä erikoinen meininki. Ensinnäkin tilastoerehdytys teille blogini lukijoille. 19 sektiota ei ollut viikonlopun vaan koko viikon saldo. Paljon se on silikin. Siitä innostuneena rupesin tutkimaan synnytysosaston tilastoja. Ne on kirjattu ruutuvihkoon, ehkä eivät ihan tarkkoja mutta lähes. 2010 synnytyksiä oli 1673 ja elävänä syntyneitä 1647, aika hyvä. Sektioita oli tehty 710 eli 42,4% joka on huikean paljon. Lisäksi synnytyksessä oli kirjattu 2 laparotomiaa, kun ihmettelin nii kerrottiin että oli epäity kohdun rupturaa. Äitikuolemia oli 13 eli 0,777%, ehkä näihin oloihin ok. Kuolinsyyt sepsis 2, cerebral irritation 1, eclampsia 1, malaria 1, anema 4 ja AIDS 4. Tänä vuonna sektioprosentti on vaihdellut 49-35%, edelleen paljon. Synnytyksiä ei monitoroida, ei käynnistetä, ei edistetä, ei tehdä imukuppeja, kun jotain pitää tehdä niin tehdään sektio! Tämä ei kyllä edistä täkäläisten äitiys- ja terveydenhuoltoa. Tänään tuli napanuoraprolapsi, sanottiin että syke on 90, oli varmasti äidin syke, ei ollut keinoa varmistaa asiaa ja tein taas turhan sektion, lapsi ei ollut elvytettävissä. Jo tekemistäni 4 sektiosta ainoastaan 1 on ollut indisoitu. Että sellaista. -Onneksi on tuo kaveri Mervi että saa vähän tuulettaa. Kun läksin töistä eli astuin synnytysosastoilta pihalle siinä oli kanaemo 11 poikasen kanssa ihan jaloissa. Poikaset äiti komensi laskeutumaan n. 1,5 m korkealta terassilta pihalle, oli hauskan näköistä kun niitä pelotti ja osasivat vain jonkin verran lentää niin osittainen mahalaskuhan siitä tuli. -Tehtiin taas savannikävely ja illallisella mamat yllättivät: olivat leiponeet karjalanpiirakoita! kauniisti oli rypytetty ja munavoin kanssa tarjottiin. Kovasti kehuttiin ja mamat olivat hyvillään.

tiistaina 18.10.11 kahden työpäivän jälkeen...

Maanantaina 17.10. aamu alkoi meetingillä klo 7.30. Sinne tulivat kaikki lääkärit, vastuuhoitajat ja yövahdit. Raportti viikonlopun tapahtumista annettiin, peräti 19 sektiota!! Lisäksi kerrottiin muista leikatuista potilaista ja teho-osaston tapahtumista. Sairaalassa oli n. 230 potilasta. Minut esiteltiin ja toivotettiin tervetulleeksi. Sitten aamukirkkoon klo 8. Pappi oli kovin karismaattinen ja ilmeikäs, valitettavasti en ymmärtänyt sanaakaan. Siellä sain myös esitellä itseni. Tämän jälkeen aamiaiselle vierastaloon. Osastokierrolla gynekologi Godfrey oli jo kiertämässä synnyttäneiden ja sektoitujen osastolla. Huoneita oli 2, kummassakin yli 10 potilasta, lapset samassa sängyssä. Varusteina näytti olevan matkalaukullinen kankaita joita käytetään vaatteena, lakanana ja peittona ja vauvallekin. Joku sukulaisnainen hoitaa vauvaa ja äitiäkin, pesee ja pyykkää sekä keittää ruokaa omaisten keittokatoksessa avotulella, pääasiassa maissipuuroa. Synnyttäneistä yksi äiti oli kuumeillut yli 40 monta päivää, ei testausmahdollisuutta mutta lääkittiin malariana. Toisella oli kuumepiikkejä ja kurkussa kaposin sarkoman näköisiä patteja, HIV-testattu aiemmin negatiiviseksi mutta nyt epäiltiin että testi näytti väärin. Raskaana olevien osastolla oli kovin sairas potilas, laihtunut, ääntä ei tullut, hankala yskä. Synnytyssalista sain 2 sektoitavaksi, toinen oli 16-v, synnytys ei edistynyt mutta ei mitään myöskään tehty sen edistämiseksi. Sektio sujui normaaliin tapaan, potilas puudutettiin istualtaan ja peiteltiin kuluneilla steriileillä vihreillä liinoilla. Instrumentit olivat kuluneet mutta ok. Langoissa oli toivomisen varaa. Toinen sektio taisi olla hätiköity, ei ollut kunnolla käynnissäkään, synnyttäjä oli 19-v. Ajateltiin ettei mahdu. Nämä sektiopäätökset teki paikallinen Godfrey. Tämä ensimmäinen työpäivä piti kruunata ihan oluella omalla terassilla, sitten savannikävelylle tunniksi, syömään ja illalla auringonlaskua ihailemaan terassille, lukemaan romaania ja saamaan tuulahduksia kotimaasta.
Tiistaina aamu alkoi maanantain tapaan ilman kappelia. Oli leikkauspäivä. Alkajaisiksi ompelivat miehen joka oli pahoinpidelty, pitkiä viiltohaavoja päälaella, toinen poski halkaistu poikittain n. 15 cm pitkällä V-mallisella viiltohaavalla ja pitkiä haavoja käsissä ja jaloissa. Kierrolla yskivllä potilaalla thorax-kuvassa vahva tubiepäily. Eiliset sektiot voivat hyvin. HIV-uusintatestaus kovin sairaalla toisella potilaalla ei ollut edistynyt mitenkään. Asisteerasin associate medical officerin (AMO) tekemän hysterectomian, se meni oikein tyylikkäästi, hyvä hemostaasi ja leikkaus eteni sutjakkaasti. Leikkauspotilaille annetaan rutkasti antibiootteja, mm. kloramfenikolia profylaktisesti Olin myös poliklinilakka, oli vähän sinnepäin, lyhyt anamneesi ja vatsan painelu päältäpäin. Gyn tutkimus potilas pitkällään, ei jalkatelineitä eikä spekuloita. Oikein vanha UÄ-laite, Saksasta peritty, vain abdominaalianturi ja paljon häiriötä mutta jotain sillä näki. Kollega ei osannut lainkaan käyttää laitetta. Iltapäivällä vielä 'kiireellinen' sektio, potilas odotti salissa ainakin puoli tuntia, osan ajasta leikkauspöydällä aivan yksin. Syntyi pienikokoinen lapsi vihreästä paksusta lapsivedestä napanuora kaulan ympärillä, virkistyi suht. hyvin ja tämä sektio oli aiheellinen. Näin rankan työpäivän jälkeen suihkuun, syömään ja illalla Jestina, teholla työskentelevä maasaityttö tuli vieraisille kertomaan maastaan, katsomaan meidän kuvia ja suunnittelemaan kanssamme ensi viikonlopun matkaa hänen kotikyläänsä.

Matka Ilembulaan ja ensimmäinen viikonloppu

Olen vuorotteluvapaallani halunnut tulla Tansaniaan Ilembulan sairaalaan vapaaehtoistyöhön gynekologiksi 2 kuukaudeksi. Rotareiden lääkäripankin kautta se mahdollistui. Matka alkoi tiistaina 11.10. KLM lennolla Amsterdamin kautta Dar es Salaamiin. Pitkä lento meni joutuisasti torkkuen ja välillä maapallon pintaa ihmetellen ja karttaan verraten. Vuodentakainen Kilimanjaron retki tuli elävästi mieleen reppuselkäisiä vaelluskenkäisiä lentomatkakumppaneita katsellessa. Luottokuski Frank vei darissa hotelliin ja auttoi seuraavana päivänä rahanvaihdossa, adapterin ja mokkulan hankinnoissa. Darissa oli myös helppo kulkea jalkaisin, tosin monetkaan kadut eivät ollet merkittyjä. Kala- ja simpukkatori oli värikäs, vilkas, aromikas nähtävyys. Kävin myös kansallismuseossa, kasvitieteellisessä puutarhassa, vanhassa sairaalassa mitä uudistetaan maan syöpähoitokeskukseksi ja ihailin kolmen kirkkokunnan pyhättöjä.
Torstaiaamuna oli taas aikainen herätys, klo 6.30 piti olla sisäisten lentojen kentällä. Frank sinne kuskasi ja kertoi surullisen kohtalonsa. Hänen vaimonsa oli kuollut sektiota seuraavana päivänä mahdollisesti keuhkoemboliaan 46-vuotiaana ja perheeseen nyt syntynyt poikavauvakaan ei ilmeisesti ole terve, aivovauriota epäillään. Aiemmat 3 tytärtä sentään voivat hyvin. En voinut kuin pahoitella ja toivottaa voimia. Lentokone oli pienoinen yllätys, 10-paikkainen Cessna, missionkuljetus. Lento kesti reilut 2 tuntia ensin pilvessä mutta noin tunti ennen perille tuloa savanni ja sitten jo vuoristokin näkyi alla. Matkaseurana oli mm. saksalainen eläkkeellä oleva sytologi joka oli menossa Mbeyan lähellä olevaan sairaalaan opettamaan Papa-näytteen tekoa, tarkoituksena on alkaa seuloa HIV-positiiviset potilaat joilla on suuri riski kervixkarsinomalle ja esiasteile. Pieni kun maailma on niin meillä on yhteinen tuttava Maria Ioannidou, sytologiystäväni Kreikasta. Ennen lähtöä koneen kapteeni rukoili ääneen, oudoltahan se tuntui mutta hyvin lento meni. Mbeyan kenttä on pelto, kiitorata hiekasta! Ilembulan sairaalan autokuski tuli hakemaan ja 150 km matkaan meni nelisen tuntia.
Ilembulassa tapasin heti grand doctor Leena Pasasen, lastenlääkärin joka on ollut täällä lähetyslääkärinä vuodesta 1981 lähtien. Lisäksi vastassa oli Mervi Mendiluce, anestesialääkäri joka oli tullut 2 viikkoa aiemmin. Hänen kanssaan jaamme reilunkokoisen riisutun paritalonpuolikkaan, kummallakin on oma huone, yhteistä tilaa reilusti ja parasta kaikessa terassi josta näkymä takapihalle missä on kukkivia pensaita, nyt kuiva jokivarsi missä on vihreitä puita ja laaja savanni ja sen takana Kipengerevuoret joiden taakse aurinko laskee.
Torstai-iltana ja perjantaina saimme nauttia Leenan vieraanvaraisuudesta hänen kauniissa kodissaan ja kuulla tarinoita ja nähdä koskettavia kuvia vuosien varrelta. Tutustuimme sairaalan orpokotiin missä oli nyt 10 lasta, kaikki alle 2 vuotiaita, osa löydetty, yksi lapsista löydettäessä rotansyömä, pääasiassa lapsia joiden äidit olivat kuolleet synnytykseen tai kohta sen jälkeen. Lapset näyttyvät kaikki hyvinvoivilta ja saimme nähdä myös ruokahetken. Kaikki söivät erittäin hyvin ja nopeasti, ei tarvinnut houkutella.
Perjantaina 14.10. tehtiin tutustumiskäynti sairaalaan, kovin on erilaista kuin kotona. Omaiset keittävät avotulilla maissipuuroa potilaille ja asuvat omaisille tarkoitetuissa kopperoissa, lattialla nukkuen.
Illan suussa teimme vielä kävelyretken savannille.
Lauantaina Leenalle tuli suomalainen opettajaperhe Iringasta kahville ohikulkumatkalla ja meidätkin kutsuttiin kahville. Sen jälkeen mentiin ostoksille n. 35 km päässä olevaan Makambakon kaupunkiin. Siltä saa ostaa jugurttia, keksejä, vessapaperia ym. komeron kokisesta kaupasta. Lisäksi basaarin oloiselta kauppakujalta ostettiin afrikkalaiset mekot ja kankaita kodin sisustukseen.
Ruokaa saa vierastalosta säännöllisesti, mamat laittavat hyvää, eurooppalaistyylistä ruokaa 3 kertaa päivässä. Jälkiruokana on hedelmää ja kahvit päälle.
Sunnuntaiaamuna laitoin uuden mekon päälle ja läksin kirkkoon klo 8. Kirkko oli ihan täynnä, monella vauvat mukana, vauvat ovat sylissä tain selässä kantoliinalla eikä kukaan itkenyt. Kirkonmenot muistuttivat paljon kotoista, musiikkia oli enemmän ja kirkonmenojen päätteeksi oli huutokauppa kirkon ulkorappusilla, kaupan oli pähkinöitä, viljaa ja muovikassista vetäistiin musta elävä kana. Päivä oli lämpimin tähänastisista, kävimme kylällä kaljoilla ja pikkuostoksilla ja loppupäivä nautiskeltiin terassilla lukien. Maanantaina sitten töihin...

Reissun alkuun yksi viikko

Aino loi äidille mahdollisuuden blogin pitämiseen. Jatkoa seuraa reilun viikon kuluttua...