Olen vuorotteluvapaallani halunnut tulla Tansaniaan Ilembulan sairaalaan vapaaehtoistyöhön gynekologiksi 2 kuukaudeksi. Rotareiden lääkäripankin kautta se mahdollistui. Matka alkoi tiistaina 11.10. KLM lennolla Amsterdamin kautta Dar es Salaamiin. Pitkä lento meni joutuisasti torkkuen ja välillä maapallon pintaa ihmetellen ja karttaan verraten. Vuodentakainen Kilimanjaron retki tuli elävästi mieleen reppuselkäisiä vaelluskenkäisiä lentomatkakumppaneita katsellessa. Luottokuski Frank vei darissa hotelliin ja auttoi seuraavana päivänä rahanvaihdossa, adapterin ja mokkulan hankinnoissa. Darissa oli myös helppo kulkea jalkaisin, tosin monetkaan kadut eivät ollet merkittyjä. Kala- ja simpukkatori oli värikäs, vilkas, aromikas nähtävyys. Kävin myös kansallismuseossa, kasvitieteellisessä puutarhassa, vanhassa sairaalassa mitä uudistetaan maan syöpähoitokeskukseksi ja ihailin kolmen kirkkokunnan pyhättöjä.
Torstaiaamuna oli taas aikainen herätys, klo 6.30 piti olla sisäisten lentojen kentällä. Frank sinne kuskasi ja kertoi surullisen kohtalonsa. Hänen vaimonsa oli kuollut sektiota seuraavana päivänä mahdollisesti keuhkoemboliaan 46-vuotiaana ja perheeseen nyt syntynyt poikavauvakaan ei ilmeisesti ole terve, aivovauriota epäillään. Aiemmat 3 tytärtä sentään voivat hyvin. En voinut kuin pahoitella ja toivottaa voimia. Lentokone oli pienoinen yllätys, 10-paikkainen Cessna, missionkuljetus. Lento kesti reilut 2 tuntia ensin pilvessä mutta noin tunti ennen perille tuloa savanni ja sitten jo vuoristokin näkyi alla. Matkaseurana oli mm. saksalainen eläkkeellä oleva sytologi joka oli menossa Mbeyan lähellä olevaan sairaalaan opettamaan Papa-näytteen tekoa, tarkoituksena on alkaa seuloa HIV-positiiviset potilaat joilla on suuri riski kervixkarsinomalle ja esiasteile. Pieni kun maailma on niin meillä on yhteinen tuttava Maria Ioannidou, sytologiystäväni Kreikasta. Ennen lähtöä koneen kapteeni rukoili ääneen, oudoltahan se tuntui mutta hyvin lento meni. Mbeyan kenttä on pelto, kiitorata hiekasta! Ilembulan sairaalan autokuski tuli hakemaan ja 150 km matkaan meni nelisen tuntia.
Ilembulassa tapasin heti grand doctor Leena Pasasen, lastenlääkärin joka on ollut täällä lähetyslääkärinä vuodesta 1981 lähtien. Lisäksi vastassa oli Mervi Mendiluce, anestesialääkäri joka oli tullut 2 viikkoa aiemmin. Hänen kanssaan jaamme reilunkokoisen riisutun paritalonpuolikkaan, kummallakin on oma huone, yhteistä tilaa reilusti ja parasta kaikessa terassi josta näkymä takapihalle missä on kukkivia pensaita, nyt kuiva jokivarsi missä on vihreitä puita ja laaja savanni ja sen takana Kipengerevuoret joiden taakse aurinko laskee.
Torstai-iltana ja perjantaina saimme nauttia Leenan vieraanvaraisuudesta hänen kauniissa kodissaan ja kuulla tarinoita ja nähdä koskettavia kuvia vuosien varrelta. Tutustuimme sairaalan orpokotiin missä oli nyt 10 lasta, kaikki alle 2 vuotiaita, osa löydetty, yksi lapsista löydettäessä rotansyömä, pääasiassa lapsia joiden äidit olivat kuolleet synnytykseen tai kohta sen jälkeen. Lapset näyttyvät kaikki hyvinvoivilta ja saimme nähdä myös ruokahetken. Kaikki söivät erittäin hyvin ja nopeasti, ei tarvinnut houkutella.
Perjantaina 14.10. tehtiin tutustumiskäynti sairaalaan, kovin on erilaista kuin kotona. Omaiset keittävät avotulilla maissipuuroa potilaille ja asuvat omaisille tarkoitetuissa kopperoissa, lattialla nukkuen.
Illan suussa teimme vielä kävelyretken savannille.
Lauantaina Leenalle tuli suomalainen opettajaperhe Iringasta kahville ohikulkumatkalla ja meidätkin kutsuttiin kahville. Sen jälkeen mentiin ostoksille n. 35 km päässä olevaan Makambakon kaupunkiin. Siltä saa ostaa jugurttia, keksejä, vessapaperia ym. komeron kokisesta kaupasta. Lisäksi basaarin oloiselta kauppakujalta ostettiin afrikkalaiset mekot ja kankaita kodin sisustukseen.
Ruokaa saa vierastalosta säännöllisesti, mamat laittavat hyvää, eurooppalaistyylistä ruokaa 3 kertaa päivässä. Jälkiruokana on hedelmää ja kahvit päälle.
Sunnuntaiaamuna laitoin uuden mekon päälle ja läksin kirkkoon klo 8. Kirkko oli ihan täynnä, monella vauvat mukana, vauvat ovat sylissä tain selässä kantoliinalla eikä kukaan itkenyt. Kirkonmenot muistuttivat paljon kotoista, musiikkia oli enemmän ja kirkonmenojen päätteeksi oli huutokauppa kirkon ulkorappusilla, kaupan oli pähkinöitä, viljaa ja muovikassista vetäistiin musta elävä kana. Päivä oli lämpimin tähänastisista, kävimme kylällä kaljoilla ja pikkuostoksilla ja loppupäivä nautiskeltiin terassilla lukien. Maanantaina sitten töihin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti